Ihan oikeasti tällaiset työreissut ovat ihan perseestä. Tiistai Helsingissä. Kotiin keskiviikoksi. Torstaina takaisin Helsinkiin ja täällä ollaan hotellihuoneessa nalkissa lauantaihin saakka.
Josko nyt toivoo jotenkin pysyvän kohtuullisessa ruokavaliossa, niin paskat sille. Ei mitään mahdollisuutta. Olin ilmoittanut kasvisruokavaliostani etukäteen.
No sain lounaaksi öljyssä lilluvia munakoisoja. Ruoka-annokseni kalorit olivat jotain 10.0000000. Koska öljyssä lilluvat munakoisot ällöttivät, niin koetin tappaa nälkääni syömällä sen sijaan leipää.
Illalliselle ei ollut minulle ruokaa ollenkaan. Kun muut söivät buffetista lammasta, härkää, kanaa, ja jauhelihapullia niin minulle oli majoneesisalaattia ja vihersalaattia. Söin vaihteeksi niitä ja kasapäin leipää.
No kaloritasapainon saavutin kolmella oluella, yhdellä kuohuviinillä, yhdellä punaviinillä ja yhdellä valkoviinillä.Niin ja pari kourallista maissilastuja kruunasi kaloripommini.
Huomenna aion mennä sitten kyllä kauppaan ja ostaa itselleni hotellihuoneeseen hedelmiä ja jotain proteiinjuomia.
Yhden tällaisen paskan päivän ruokineen kestää kyllä kun muutoin on ihan kohtuu vähän syönyt koko kuukauden ja paino on tippunut, mutta kahta en aio kyllä kärsiä.
Muut työkaverini jäivät hotellin aulaan vielä juomaan. Minä tulin huoneeseen. En vain enää jaksanut. Muut ovat nuoria ja minä olen ikäloppu väsynyt mamma, joka haluaa nukkumaan.
torstai 22. tammikuuta 2015
tiistai 20. tammikuuta 2015
Tipaton vai ei, siinäpäs illan pähkinäpurtavaksi
Suu mandariinia täynnä istun hotellihuoneessani ja lähden kohta illan viimeisen palaveriin. Palaverissa allekirjoitettavan sopimuksen kunniaksi syömme päivällisen. Sopimus onkin tärkeä ja päivällisen arvoinen. Minulla on vain nyt iso ropleemi. Mitä syön? ja erityisesti mietin mitä juon?
Meneekö tipaton tammikuu tänään rikki vai jatkuuko se vielä eteenpäin?
Mietin että pitäisikö se etukäteen nyt päättää vai pitäisikö hieman "tulkita tilannetta" paikan päällä. Jos nimittäin vastapuoli selkeästi haluaa viinilasillisen ottaa niin tässäsopimustilanteessa - moodini mukaan minunkin on vähän pakko ottaa.
Toisaalta mietin, että haluanko itse jatkaa tipattomalla vai olisko nyt hyvä ravintola ja hyvä ruoka yhdistelmä ansainneet myös lasillisen viiniä?
Iltapa sen näyttää
Meneekö tipaton tammikuu tänään rikki vai jatkuuko se vielä eteenpäin?
Mietin että pitäisikö se etukäteen nyt päättää vai pitäisikö hieman "tulkita tilannetta" paikan päällä. Jos nimittäin vastapuoli selkeästi haluaa viinilasillisen ottaa niin tässäsopimustilanteessa - moodini mukaan minunkin on vähän pakko ottaa.
Toisaalta mietin, että haluanko itse jatkaa tipattomalla vai olisko nyt hyvä ravintola ja hyvä ruoka yhdistelmä ansainneet myös lasillisen viiniä?
Iltapa sen näyttää
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Mistä kaikesta laihduttajä jää paitsi
Välillä tulee näitä epäuskon päiviä. Päiviä, jolloin haluaisin löydä kaiken läskiksi. Tai siis vain yksinkertaisesti jäädä läskiksi. Tekee mieli suklaata, pullaa, maissilastuja guagamolen kanssa, kermaperunoita. Tekee mieli laittaa kunnolla voileipäpikkelssiä ruisleivän päälle. Sitten tekee mieli salmiakkia, jäätelöä. Voisin syödä myös jotain tosi rasvaista ja suolaista. Esimerkiksi viime vuonna kun söin vielä riistaa, niin suosikki pitsani oli poro,aurajuusto,punasipuli, valkosipuli ja oliivipitsa.
Niin kaikkea tuota olen periaatteessa kyllä syönyt, mutta määrät ovat olleet minimaalisia. Nyt tekisi mieli AHMIA. Haluaisin ahdistavan ja turvottavan ja pahaa oloa tuottavan ähkyn. Tunteen, että suklaa tulee ihosta läpi, jos vielä yhdenkin ottaisi. Haluaisin syödä surutta, miettimättä, laskematta, puntaroimatta, mittaamatta ja pohtimatta yhtään mitään. Haluaisin vain estottoamsti ahmia.
Näitä hetkiä on tämän tästä. Tuntuu, että jäisin jostain paitsi!!! Tuntuu kuin ruokailu jäisi kesken. PItää heti lopettaa, kun vasta on päässyt hyvään alkuun. Olen oppinut ahmimaan liikaa, liian paljon ja saan väärässä kohtaa tunteen syömisen osalta, että nyt riittää. Saan sen aivan liian myöhään.
Olo että jää jostain paitsi, tulee siitä huolimatta että en minä ole ollut nälkäinen käytännössä hetkeäkään. Ainoastaan, jos on ruokailu venynyt hieman itsestä johtumattomista syistä hieman liian pitkäksi. Olen vain kertakaikkiaan opettanut itseni syömään liikaa ja liian paljon.
Kun vain pääsisin tästä tunteesta irti, että jään jostain paitsi. Minä en kertakaikkiaan jää paitsi. Minä syön tosi normaalisti. Olen laskeskellut suurinpiirtein kaloreitani ja niitä 1800 kalorin pintaan. Konttorirotan perustarve.
Muistan että minulla oli tämä sama tunne kun lopetin tupakan polton. Aluksi pahimmat vieroitusoireet tulivat juuri siitä, että jään jostain paitsi. Ruokahetki kun täydellistyi ruokasavuilla. Kahvin krunasi tupakka. Työn ja tekemisen tauottivat rauhoittavat hermosavut. Päivän käynnisti mukavasti raikasilma ja aamun ensimmäinen ja mitäpä sitä voisi päivältä enempää odottaa kuin rentouttavat iltasavut ennen nukkumaan menoa. Niin silloinkin, kun näistä hetkistä luovuin oli minulla pitkään tunne, että jään jostain paitsi.
Nyt pitäisi saada oma pää kuntoon ja ymmärrys itselle siitä, että ihminen ei jää mistään paitsi, kun se syö vain sen mitä kuluttaakin.Varsinkin kun minun dieetissäni ei todellakaan ole mitään rajoitteita. Ei tarvitsen vältellä hedelmiä, leipää, pullaa, väärän värisiä kasviksia, karkkiakin olen syönyt.
Vaikeaa on, kyseessä on korvien välissä oleva vika, jota pitää sinnikkäästi vain korjata..
Koetan tsempata itseäni. Puntari näyttää reilusti kaksi kiloa vähemmän kuin tammikuun alussa. Haaveilen normaalipainosta. Teen hassuja taskulaskinharjoituksia, joissa nautiskellen vähennän aina 2 kiloa/kuukausi painostani ja yllätys yllätys olisin syyskuussa täysin normaalipainoinen. Taskulaskinmatematiikka on paljon helpompaa kuin käytännön toteutus. Huoh
Niin kaikkea tuota olen periaatteessa kyllä syönyt, mutta määrät ovat olleet minimaalisia. Nyt tekisi mieli AHMIA. Haluaisin ahdistavan ja turvottavan ja pahaa oloa tuottavan ähkyn. Tunteen, että suklaa tulee ihosta läpi, jos vielä yhdenkin ottaisi. Haluaisin syödä surutta, miettimättä, laskematta, puntaroimatta, mittaamatta ja pohtimatta yhtään mitään. Haluaisin vain estottoamsti ahmia.
Näitä hetkiä on tämän tästä. Tuntuu, että jäisin jostain paitsi!!! Tuntuu kuin ruokailu jäisi kesken. PItää heti lopettaa, kun vasta on päässyt hyvään alkuun. Olen oppinut ahmimaan liikaa, liian paljon ja saan väärässä kohtaa tunteen syömisen osalta, että nyt riittää. Saan sen aivan liian myöhään.
Olo että jää jostain paitsi, tulee siitä huolimatta että en minä ole ollut nälkäinen käytännössä hetkeäkään. Ainoastaan, jos on ruokailu venynyt hieman itsestä johtumattomista syistä hieman liian pitkäksi. Olen vain kertakaikkiaan opettanut itseni syömään liikaa ja liian paljon.
Kun vain pääsisin tästä tunteesta irti, että jään jostain paitsi. Minä en kertakaikkiaan jää paitsi. Minä syön tosi normaalisti. Olen laskeskellut suurinpiirtein kaloreitani ja niitä 1800 kalorin pintaan. Konttorirotan perustarve.
Muistan että minulla oli tämä sama tunne kun lopetin tupakan polton. Aluksi pahimmat vieroitusoireet tulivat juuri siitä, että jään jostain paitsi. Ruokahetki kun täydellistyi ruokasavuilla. Kahvin krunasi tupakka. Työn ja tekemisen tauottivat rauhoittavat hermosavut. Päivän käynnisti mukavasti raikasilma ja aamun ensimmäinen ja mitäpä sitä voisi päivältä enempää odottaa kuin rentouttavat iltasavut ennen nukkumaan menoa. Niin silloinkin, kun näistä hetkistä luovuin oli minulla pitkään tunne, että jään jostain paitsi.
Nyt pitäisi saada oma pää kuntoon ja ymmärrys itselle siitä, että ihminen ei jää mistään paitsi, kun se syö vain sen mitä kuluttaakin.Varsinkin kun minun dieetissäni ei todellakaan ole mitään rajoitteita. Ei tarvitsen vältellä hedelmiä, leipää, pullaa, väärän värisiä kasviksia, karkkiakin olen syönyt.
Vaikeaa on, kyseessä on korvien välissä oleva vika, jota pitää sinnikkäästi vain korjata..
Koetan tsempata itseäni. Puntari näyttää reilusti kaksi kiloa vähemmän kuin tammikuun alussa. Haaveilen normaalipainosta. Teen hassuja taskulaskinharjoituksia, joissa nautiskellen vähennän aina 2 kiloa/kuukausi painostani ja yllätys yllätys olisin syyskuussa täysin normaalipainoinen. Taskulaskinmatematiikka on paljon helpompaa kuin käytännön toteutus. Huoh
lauantai 17. tammikuuta 2015
Vain hyviä uutisia
On tapahtunut ihme. Ihan huippusellainen. Asia, jota olin kovasti haaveillut ja ajatellut, mutta oikeasti en uskonut toteutuvan, on kuitenkin toteutunut. Mieheni nimittäin lähti kanssani joogaan. Tuli kultani sinne minun ja muiden naisten sekaan joogaamaan. Mikä parasta hän tykkää siitä. Nauttii ja ihan selvästi tykkää. Osti viiden kerran kortin ja jos hän nyt kanssani käy kerran viikossa, niin meillä on mukava yhteinen harrastus reilun kuukauden.
Sitten aika näyttää miten käy jatkossa.
Eilen herkuttelin. Söin hesen kalahampurilaisen minisalaatilla ja pepsimaxilla. Söin pinaattikeittoni peräti karjalanpiirakan kanssa. Iltapalalla taas ihanaiset pestomozzarellaleivät ja kaakoata. Kaksi tv-mixpussista otettua salmiakkikarkkia imeskelin hartaudella. Illalla nautiskelin jopa pakastimessa jäähdytetyn kaljan, tosin se oli alkoholiton.
Niin ja aamulla oli pano tippunut taas normaalit sata grammaa. Nyt se on peräti 83,9. Siirryin taas uudelle alemmalle numerosarjalle. Kyllä tämä dieetti, jossa herkutellaan, mutta pidetään huoli määristä, on vain aivan loistava. Tammikuun 6 päivästä paino on tippunut peräti 2,1 kiloa. Näissä olosuhteissa se on loistava määrä.
Sitten aika näyttää miten käy jatkossa.
Eilen herkuttelin. Söin hesen kalahampurilaisen minisalaatilla ja pepsimaxilla. Söin pinaattikeittoni peräti karjalanpiirakan kanssa. Iltapalalla taas ihanaiset pestomozzarellaleivät ja kaakoata. Kaksi tv-mixpussista otettua salmiakkikarkkia imeskelin hartaudella. Illalla nautiskelin jopa pakastimessa jäähdytetyn kaljan, tosin se oli alkoholiton.
Niin ja aamulla oli pano tippunut taas normaalit sata grammaa. Nyt se on peräti 83,9. Siirryin taas uudelle alemmalle numerosarjalle. Kyllä tämä dieetti, jossa herkutellaan, mutta pidetään huoli määristä, on vain aivan loistava. Tammikuun 6 päivästä paino on tippunut peräti 2,1 kiloa. Näissä olosuhteissa se on loistava määrä.
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Hotkiiko läskit ruokansa nopeammin kuin laiheliinit?
Tänään kävin työlounaalla vieraani kanssa. Tyylikäs herrasmies Turun seudulta. Söin itse salaattia ja paistettua haukea. Mies täytti lautaselleen vielä pottumuusit ja muutamia pienia alkupaloja.
Salaatin kanssa minusta näytti siltä,, että meillä on kuitenkin suurinpiirtein saman verran ruokaa lautasella.
Meni 5 minuuttia ja olin syönyt lautaseni tyhjäksi. Herrasmies vastapäätä oli ottanut pari ensimmäistä suupalaa. Odottelin 30 minuuttia ja hänenkin lautanen oli tyhjä.
Kaksi asiaa tuli mieleen.
1) Hävetti helevetisti. Miten voinkin olla tuollainen hotkija? En ihan oikeasti osaa syödä hitaasti ja nautiskellen. Hotkasen ruoan. Tuosta noin vain. Näin siinä käy. VAIKKA YRITÄN ITSE KAIKIN TAVOIN HIDASTAA SYÖMISVAUHTIANI. En helevetti vie vain pysy noin hitaassa moodissa ruokaa syömään. Minä ainakin inhoan kylmää ruokaa. Kalapihvit olivat minusta valmiiksi haaleita, ja senkin vuoksi kuitenkin söin ripeästi että saisin pihvit lämpiminä suuhuni, kuten on tarkoitettu. Mutta se tunne kun odottelet puoli tuntia että toinenkin saa lautasensa tyhjäksi oli minulle piinaa. Helevetinmoista piinaa
2) Onkohan yksi syy minun läskeihini nimen omaan hotkiminen. Olen kiinnittänyt asiaan aiemminkin huomiota. Kun laiheliinit saavat jäätelön kestämään ikuisuuden, niin minulle siitä on tullut pari suupalaa. Kun laiheliinit syövät keksiä. Tätä teidän kaikkien muidenkin lihavien kannattaa katsoa ja tarkkailla. Nimittäin, kun laiheliinit syövät keksiä, niin siitä pystyy puraisemaan ja haukkaamaan 10 kertaa. Näin se on, dominokeksistä riittää laihalle purtaavaa kymmeneksi kertaa. Minulla taitaa normaali määrä jäädä kahteen. Jos oikein koetan ottaa pieniä palasia, niin saa nyt keksistä ehkä sen kolmekin puraisun..
Minä läski hotkin.
Niin se on.
Salaatin kanssa minusta näytti siltä,, että meillä on kuitenkin suurinpiirtein saman verran ruokaa lautasella.
Meni 5 minuuttia ja olin syönyt lautaseni tyhjäksi. Herrasmies vastapäätä oli ottanut pari ensimmäistä suupalaa. Odottelin 30 minuuttia ja hänenkin lautanen oli tyhjä.
Kaksi asiaa tuli mieleen.
1) Hävetti helevetisti. Miten voinkin olla tuollainen hotkija? En ihan oikeasti osaa syödä hitaasti ja nautiskellen. Hotkasen ruoan. Tuosta noin vain. Näin siinä käy. VAIKKA YRITÄN ITSE KAIKIN TAVOIN HIDASTAA SYÖMISVAUHTIANI. En helevetti vie vain pysy noin hitaassa moodissa ruokaa syömään. Minä ainakin inhoan kylmää ruokaa. Kalapihvit olivat minusta valmiiksi haaleita, ja senkin vuoksi kuitenkin söin ripeästi että saisin pihvit lämpiminä suuhuni, kuten on tarkoitettu. Mutta se tunne kun odottelet puoli tuntia että toinenkin saa lautasensa tyhjäksi oli minulle piinaa. Helevetinmoista piinaa
2) Onkohan yksi syy minun läskeihini nimen omaan hotkiminen. Olen kiinnittänyt asiaan aiemminkin huomiota. Kun laiheliinit saavat jäätelön kestämään ikuisuuden, niin minulle siitä on tullut pari suupalaa. Kun laiheliinit syövät keksiä. Tätä teidän kaikkien muidenkin lihavien kannattaa katsoa ja tarkkailla. Nimittäin, kun laiheliinit syövät keksiä, niin siitä pystyy puraisemaan ja haukkaamaan 10 kertaa. Näin se on, dominokeksistä riittää laihalle purtaavaa kymmeneksi kertaa. Minulla taitaa normaali määrä jäädä kahteen. Jos oikein koetan ottaa pieniä palasia, niin saa nyt keksistä ehkä sen kolmekin puraisun..
Minä läski hotkin.
Niin se on.
Soijanakkielämys ja laihdutusherkuttelua
Naama valmiiksi rytyssä vastaanottamaan epämiellyttävä maku suuhun.
Olipa kyllä yllätys, että nakki olikin syötävää. Ei mikään gourmet tason juttu, mutta milloin nakit ylipäätään olisivat mitään gourmetta. Olipahan kuitenkin syötävää.
Kasvisruokavalioni nimittäin teetättää miehelleni töitä. Tai siis ei teetätä, kun ei tajua tilannetta. Ostin siis pakastimen täyteen erityyppisiä eineksiä, joilla minun erikoisruokavaliostani ei tule ongelmaa. Nyt kun muuta saavat esim pastaa ja lihapullia niin minulla on pastaa ja nakkia. Pakastimesta löytyy myös kasvispihvejä ja erilaisia pakastekaloja. Näiden avulla ei minun ruokailuista tarvitse tehdä numeroa ja aina löytyy jotain minullekin.
Herkuttelin vielä ihan oikeasti illan päälle. Tein täysjyväpaahtoleivistä lämpimiä voileipiä. Päälle pestoa ja mozzarellaa. Ovat niin taivaallisen hyvä herkku, että vieläkin hymyilyttää. Laskeskelin että tuossa pläjäyksessä on noin 250 kaloria. Ei siis vie ketään turmioon.
Erityisen hyvältä tämä välipala maistuu tuoreen Aku Ankan kanssa.
Aamupaino oli sama. Niskassa oli 8 lukkoa, jotka hierojani sai kaikki pois. Päivällä seisoin töissä vain noin parituntia. Nyt lähden käyttämään koiran lenkillä vaikka uhkasinkin että en sitä tee.
Lämpimät leivät saivat minut jotenkin toisiin aatoksiin.
tiistai 13. tammikuuta 2015
Väsymys huijaa aivoja syömään
Olen aina ollut sitä periaatteellista mieltä, että jos ei ole terve, niin ei tarvitse olla terveen elämäntavatkaan. Tämän päivän toimet vahvistavat sääntöni.
Söin liikaa. En liikkunut mihinkään. En tehnyt mitään.
Ainoa liikkuva osa minussa on ollut suu. Se on jauhanut joko pastaa tai sitten suoltanut paskaa eli tyhjänpäiväistä puhetta ilman mitään kummempaa sisältöä.
Nyt kun ei ole tehnyt mitään, tapahtuu juuri se mitä yksi biologikemistituttavani sanoi. Kun väsyttää ja ei tee mitään niin verensokeri laskee ja pää huijaa sinua luulemaan että olet nälkäinen.
Sen sijaan että kipittää jääkaapille pitäisi vain kipittää pieni hetki ja verensokeri kuulema taas nousee takaisin normaaliksi ja näläntunne häviää.
Tämäkin tuli taas todistettua. Kuten sanottu olen nukkunut kohtuu huonosti viimeaikoina. Juuri väsyneenä sitä alkaa syömään. Olen koittanut nyt poikkeuksellisesti muistaa tuttavani neuvot ja jättää turhan ruoan syömättä. Sen sijaan olen ottanut pienen huhkintahetken. Siivonnut, lähtenyt ulkoiluttamaan koiraa tai vaikka vain tehnyt pari vatsalihasta tai kyykkyä ja yllätys yllätys nälkä poistuu.
Kyllä ihmisen aivot on tyhmät. Miksi ne ei vain voi kertoa minulle totuutta. Kun on väsynyt on väsynyt? Sen sijaan ne huijaa minula luulemaan että olen nälkäinen.
Eikait siinä . Kun niska ei kerran taivu, niin tänään sitten söin ehkä hieman liikaa. Mutta vain hieman. Huomenna sanon niskassa olevalle lukolleni hyvästit, hierojani saa sen kyllä pois.
Söin liikaa. En liikkunut mihinkään. En tehnyt mitään.
Ainoa liikkuva osa minussa on ollut suu. Se on jauhanut joko pastaa tai sitten suoltanut paskaa eli tyhjänpäiväistä puhetta ilman mitään kummempaa sisältöä.
Nyt kun ei ole tehnyt mitään, tapahtuu juuri se mitä yksi biologikemistituttavani sanoi. Kun väsyttää ja ei tee mitään niin verensokeri laskee ja pää huijaa sinua luulemaan että olet nälkäinen.
Sen sijaan että kipittää jääkaapille pitäisi vain kipittää pieni hetki ja verensokeri kuulema taas nousee takaisin normaaliksi ja näläntunne häviää.
Tämäkin tuli taas todistettua. Kuten sanottu olen nukkunut kohtuu huonosti viimeaikoina. Juuri väsyneenä sitä alkaa syömään. Olen koittanut nyt poikkeuksellisesti muistaa tuttavani neuvot ja jättää turhan ruoan syömättä. Sen sijaan olen ottanut pienen huhkintahetken. Siivonnut, lähtenyt ulkoiluttamaan koiraa tai vaikka vain tehnyt pari vatsalihasta tai kyykkyä ja yllätys yllätys nälkä poistuu.
Kyllä ihmisen aivot on tyhmät. Miksi ne ei vain voi kertoa minulle totuutta. Kun on väsynyt on väsynyt? Sen sijaan ne huijaa minula luulemaan että olen nälkäinen.
Eikait siinä . Kun niska ei kerran taivu, niin tänään sitten söin ehkä hieman liikaa. Mutta vain hieman. Huomenna sanon niskassa olevalle lukolleni hyvästit, hierojani saa sen kyllä pois.
Päivähöpinät pikkutablettipöhnässä
Vaivasta toiseen, näyttää olevan minun kohtaloni. Aamulla kun heräsin, niin pää ei noussut sängystä, ei kääntynyt vasemmalle eikä oikealle. Paskamainen lukko niskan seudulla esti liikkeet ja kipeä on niskahartiaseutu. Ei muuta kuin lihaksia rentouttavaa lääkettä naamaan heti kun pääsi töihin ja nyt sitten on pikkupöhnässä yritetty parhaansa tehdä. Nyt iltapäivällä alkaa kuitenkin lääkkeen vaikutus lakata ja kipu palata. Seuraavan lääkkeen voi ottaa vasta kotona, kun pitää ensin ajaa töistä kotiin. Onneksi huomenna pääsen hierojalleni pikavisiitille. Hän yrittää ottaa lukon pois.
Aamupaino kuitenkin ilahdutti kovasti. Nyt on 84 kiloa lähempänä kuin 85 kiloa. Olen kuronut lisää eroa mieheeni. Aluksi näytti,että hän laihtuisi sitä vauhtia, että olisi tuota pikaa minua hoikempi. Minun pää ei moista olisi kestänyt. Olisi mennyt mies vaihtoon ;-) Tai ei ehkä sittenkään. Olisin vain ryhtynyt pakkosyöttämään häntä. Kieltänyt kaikki kuurit.
Joku roti tässä hommassa pitää olla....
Tämän päivän lounasnautinto oli punajuuri-juustokeitto. Oli varmasti kaloreita, mutta keitto oli jokaisen kalorin arvoinen. NAM.
Jos vain niska antaa periksi niin illalla rokataan imurin tahdissa ja tanssitaan mopin varren kanssa. Talo on niin paskanen että todennäköisesti terveystarkastajat määräisivät sen käyttökieltoon jos tulisivat paikan päälle tarkistamaan tilannetta. Jos niska ei anna periksi niin sitten jatketaan paskan keskellä elämistä. Niin yksinkertaista se on!
Ihmettelen vain mikä pahakarma minun päälläni on, kun on kokoajan kipeä ja sairas.
Aamupaino kuitenkin ilahdutti kovasti. Nyt on 84 kiloa lähempänä kuin 85 kiloa. Olen kuronut lisää eroa mieheeni. Aluksi näytti,että hän laihtuisi sitä vauhtia, että olisi tuota pikaa minua hoikempi. Minun pää ei moista olisi kestänyt. Olisi mennyt mies vaihtoon ;-) Tai ei ehkä sittenkään. Olisin vain ryhtynyt pakkosyöttämään häntä. Kieltänyt kaikki kuurit.
Joku roti tässä hommassa pitää olla....
Tämän päivän lounasnautinto oli punajuuri-juustokeitto. Oli varmasti kaloreita, mutta keitto oli jokaisen kalorin arvoinen. NAM.
Jos vain niska antaa periksi niin illalla rokataan imurin tahdissa ja tanssitaan mopin varren kanssa. Talo on niin paskanen että todennäköisesti terveystarkastajat määräisivät sen käyttökieltoon jos tulisivat paikan päälle tarkistamaan tilannetta. Jos niska ei anna periksi niin sitten jatketaan paskan keskellä elämistä. Niin yksinkertaista se on!
Ihmettelen vain mikä pahakarma minun päälläni on, kun on kokoajan kipeä ja sairas.
maanantai 12. tammikuuta 2015
Jossittelun kuningatar pakotetaan ulos
Voi ei, pakkasta liikaa. Väsyttää. Palelee. Koira on käyttämättä.
Täytyy nyt paketoida itseni vaikeasti liikuteltavaksi mutta lämpimäksi paketiksi ja mennä vain ulos tuon kanssa.
Tänään en olisi jaksanut. Sitä paitsi olisin halunnut mieheni mukaan. Hän on poikani kanssa asioilla.
Olisi myös pitänyt imuroida ja mopata.
Niin ja kirjoittaa yksi työartikkeli.
En saanut mitään muuta aikaiseksi kuin valtavan määrän jossitteluja, aikomuksia ja toiveajattelua.
ÄÄÄÄH
Täytyy nyt paketoida itseni vaikeasti liikuteltavaksi mutta lämpimäksi paketiksi ja mennä vain ulos tuon kanssa.
Tänään en olisi jaksanut. Sitä paitsi olisin halunnut mieheni mukaan. Hän on poikani kanssa asioilla.
Olisi myös pitänyt imuroida ja mopata.
Niin ja kirjoittaa yksi työartikkeli.
En saanut mitään muuta aikaiseksi kuin valtavan määrän jossitteluja, aikomuksia ja toiveajattelua.
ÄÄÄÄH
Minun laihdutus/painonhallinta keinoni tänä vuonna
Viikko on taas käynnistynyt. Tänään oli palaveripäivä, joten istumista on riittänyt. Päätökseni seisoa töissä mahdollisimman paljon ei toimi päivinä, jolloin palaveerataan. Ne kun tuppaavaat olemaan vielä ainakin kaikki istumapalavereita tuulihattujen, keksien ja viinereiden kera. Minut yleensä pelastaa se, että joudun esiintymään paljon. Siksipä, kun muut istuu, saan minä ainakin seistä omien esitysteni ajan.
Kuitenkin koko sen ajan, minkä vietin omassa työhuoneessani seisoin. Onhan se kuitenkin muutos siihen vanhaan käytäntöön, jolloin istuin työpöytäni ääressä. Nyt seisoin.
Mietin tässä päivän päätteeksi tätä laihdutus elämäntapamuutos hässäkkää. Mistä tässä on kyse? Kuntosalit ovat täynnä, tipattomalla on lähes jokainen tuttuni, laihdutuskuurilla toinen mokoma, lehdet pursuaa juttuja laihdutuskuureista, onnistujista, terveyttä edistävistä aineista jne.
Itse olen ollut elämätapamuutosprosessissa jo ainakin 5 vuotta. Se aina vuoden alussa alkaa ja syksyllä päivien lyhetessä lässähtää. Paskamaista tässä on se, että kun periaatteessa 9 kuukautta elää kohtuu hyvin, niin 3 kuukauden masennuskausi tuhoaa AINA tulokset.
Paluu vanhaan on niin helppoa. Siksi tänä vuonna lähdinkin liikkeelle omilla ehdoillani. En enää laihduta, en seuraa mitään kuureja ja koetan vain saada itseni kuntoon. Muutamia elämäntapamuutoksia viime ja sitä edellisenä vuonna sain tehtyä siten, että ne ovat nyt arkea ja rutiinia
1) Seison edelleen töissä mahdollisimman paljon
2) Jatkan joogaamista, joka on minusta maailman ihanin laji. Haaveilen jopa salaa joogaopettajan urasta ja Intian retriitistä.
3) Lenkkeilen koirani ja mieheni kanssa aktiivisesti ( kuten aina tähän astikin )
4) En syönyt possua
Lisäpotkua pyrin saamaan seuraavasti:
1) Käytän kuntosalikorttini 6 käyttämättä olevaa kertaa pois kevään aikana ja koetan vakavasti saada ainakin yhden kuntosalitreenin viikkorutiineihini. Huvittavaa on, että minulla on työpaikalta lähimmälle salille 3 metriä.
2) En syö mitään pahaa.
3) Pienennän ruoka-annoksiani reippaasti. Syön ihan kaikkea vähemmän.
4) Alkoholin käyttö?!?! Nyt olen tipattomalla, mutta jatkossa on kyllä syytä edelleen vähentää alkoholin käyttöä. Ihan helpostikin on syksyllä mennyt viinipullo viikonlopun aikana ja siihen vielä pari saunaolutta päälle. Vaikka minulla on tuhottomasti työtilaisuuksia, joihin kuuluu alkoholilliset kokkareet ja päivälliset, niin tältä osin olen lopettanut työssä juomisen. Tuntuu hullulta että edelleen on olemassa ammattikuntia, joissa on jatkuvasti viinaa tarjolla. Josko olisin alusta asti juonut jokaikisen töissä tarjotun päivällisen muotoon tai verkostoitumistilaisuuten puetun juontitapahtuman, olisin varmaan jo juoppo. Vaan en ota. Kuljen tilaisuudet autolla, ei tarvitse edes selitellä.
5) Vaihdoin possuttoman ruokavalion kasvisruokavalioon. Nyt on muutkin lihat pannassa.
Niin en minä muuta tee. Tsemppaan itseäni hirveästi. Onneksi kaikki ruoka mitä syön on hyvää ja ihanaa niin siitä vähästäkin pyrkii ottamaan täyden makunautinnon irti. Paljon ei kyllä tosin lautaselle voi laittaa, josko mielii laihtuakin.
Kuitenkin koko sen ajan, minkä vietin omassa työhuoneessani seisoin. Onhan se kuitenkin muutos siihen vanhaan käytäntöön, jolloin istuin työpöytäni ääressä. Nyt seisoin.
Mietin tässä päivän päätteeksi tätä laihdutus elämäntapamuutos hässäkkää. Mistä tässä on kyse? Kuntosalit ovat täynnä, tipattomalla on lähes jokainen tuttuni, laihdutuskuurilla toinen mokoma, lehdet pursuaa juttuja laihdutuskuureista, onnistujista, terveyttä edistävistä aineista jne.
Itse olen ollut elämätapamuutosprosessissa jo ainakin 5 vuotta. Se aina vuoden alussa alkaa ja syksyllä päivien lyhetessä lässähtää. Paskamaista tässä on se, että kun periaatteessa 9 kuukautta elää kohtuu hyvin, niin 3 kuukauden masennuskausi tuhoaa AINA tulokset.
Paluu vanhaan on niin helppoa. Siksi tänä vuonna lähdinkin liikkeelle omilla ehdoillani. En enää laihduta, en seuraa mitään kuureja ja koetan vain saada itseni kuntoon. Muutamia elämäntapamuutoksia viime ja sitä edellisenä vuonna sain tehtyä siten, että ne ovat nyt arkea ja rutiinia
1) Seison edelleen töissä mahdollisimman paljon
2) Jatkan joogaamista, joka on minusta maailman ihanin laji. Haaveilen jopa salaa joogaopettajan urasta ja Intian retriitistä.
3) Lenkkeilen koirani ja mieheni kanssa aktiivisesti ( kuten aina tähän astikin )
4) En syönyt possua
Lisäpotkua pyrin saamaan seuraavasti:
1) Käytän kuntosalikorttini 6 käyttämättä olevaa kertaa pois kevään aikana ja koetan vakavasti saada ainakin yhden kuntosalitreenin viikkorutiineihini. Huvittavaa on, että minulla on työpaikalta lähimmälle salille 3 metriä.
2) En syö mitään pahaa.
3) Pienennän ruoka-annoksiani reippaasti. Syön ihan kaikkea vähemmän.
4) Alkoholin käyttö?!?! Nyt olen tipattomalla, mutta jatkossa on kyllä syytä edelleen vähentää alkoholin käyttöä. Ihan helpostikin on syksyllä mennyt viinipullo viikonlopun aikana ja siihen vielä pari saunaolutta päälle. Vaikka minulla on tuhottomasti työtilaisuuksia, joihin kuuluu alkoholilliset kokkareet ja päivälliset, niin tältä osin olen lopettanut työssä juomisen. Tuntuu hullulta että edelleen on olemassa ammattikuntia, joissa on jatkuvasti viinaa tarjolla. Josko olisin alusta asti juonut jokaikisen töissä tarjotun päivällisen muotoon tai verkostoitumistilaisuuten puetun juontitapahtuman, olisin varmaan jo juoppo. Vaan en ota. Kuljen tilaisuudet autolla, ei tarvitse edes selitellä.
5) Vaihdoin possuttoman ruokavalion kasvisruokavalioon. Nyt on muutkin lihat pannassa.
Niin en minä muuta tee. Tsemppaan itseäni hirveästi. Onneksi kaikki ruoka mitä syön on hyvää ja ihanaa niin siitä vähästäkin pyrkii ottamaan täyden makunautinnon irti. Paljon ei kyllä tosin lautaselle voi laittaa, josko mielii laihtuakin.
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Yksinäisyyden lääke on suklaa
Oli ehkä sosiaalisin viikonloppu ikinä. Ovikello soi lauantaina peräti neljä kertaa. Kävi jopa yllätysvieraita! Sitä ei olekaan tapahtunut aikoihin. Tosi outoa oli myös että meidän perukoilla kävi Jehovan todistajat. Niitäkään ei ole oven takana käynyt koko aikana minkä olen tässä talossa asunut. Äkkiä minä ne toki käännytin oveltani pois.
Virkistyin kovasti vieraista ja ovikelloin pirinästä. Tajusin samalla, että kovin harvoin se soi ja kovin vähän meillä käy vieraita ja vielä vähemmän tunnen, että minulla ylipäätään on ystäviä.
Muutama toki on, mutta arki töineen lapsineen ja perheineen tekee sen, että yhteyksissä ollaan liian harvoin. Sitten kun ollaan yhteydessä liian harvoin, niin sitä ei jotenkin raski kuormittaa harvoja tapaamisia asioilla joita itsellä on kovastikin mielenpäällä. Ehkä pitäisi. Välillä tuntuu nimittäin että pää räjähtää ja ei ole ketään kenen kanssa asioista puhua.
Valitin tästä myös puolisolleni. Surin, että meilläkin on keskustelu yhteys muuttunut pinnalliseksi arjen torinaksi. Siitä puuttuu pysähtyminen ja toisen aito kuunteleminen. Se oli aika raskas keskustelu. Varsinkin kun itse on ollut koko syksyn kaamosmasennuksen kourissa.
Ei oikein hymy irtoa.
Tämän viikonlopun vieraiden paljous ja porinoiden määrä kuitenkin sai minut jotenkin ymmärtämään, että vaikka koen, että olen valtavan yksinäinen niin iso osa yksinäisyydestäni on ihan omaa syytäni. En jaksa, en halua ja en viitsi. Helpompi olla yksin ja helpompi olla puhumatta mitään.
Ehkä jokin osa läskeistänikin on yksinäisyyden mukanaan tuomaa lohtusyömistä. Suklaallahan sitä voi paikata vaikka mitä murheita.
Nyt kun suklaa on ollut pannassa niin jopas alkoi ovikello pirisemään. Kohtaloko se availee oviaan?
Virkistyin kovasti vieraista ja ovikelloin pirinästä. Tajusin samalla, että kovin harvoin se soi ja kovin vähän meillä käy vieraita ja vielä vähemmän tunnen, että minulla ylipäätään on ystäviä.
Muutama toki on, mutta arki töineen lapsineen ja perheineen tekee sen, että yhteyksissä ollaan liian harvoin. Sitten kun ollaan yhteydessä liian harvoin, niin sitä ei jotenkin raski kuormittaa harvoja tapaamisia asioilla joita itsellä on kovastikin mielenpäällä. Ehkä pitäisi. Välillä tuntuu nimittäin että pää räjähtää ja ei ole ketään kenen kanssa asioista puhua.
Valitin tästä myös puolisolleni. Surin, että meilläkin on keskustelu yhteys muuttunut pinnalliseksi arjen torinaksi. Siitä puuttuu pysähtyminen ja toisen aito kuunteleminen. Se oli aika raskas keskustelu. Varsinkin kun itse on ollut koko syksyn kaamosmasennuksen kourissa.
Ei oikein hymy irtoa.
Tämän viikonlopun vieraiden paljous ja porinoiden määrä kuitenkin sai minut jotenkin ymmärtämään, että vaikka koen, että olen valtavan yksinäinen niin iso osa yksinäisyydestäni on ihan omaa syytäni. En jaksa, en halua ja en viitsi. Helpompi olla yksin ja helpompi olla puhumatta mitään.
Ehkä jokin osa läskeistänikin on yksinäisyyden mukanaan tuomaa lohtusyömistä. Suklaallahan sitä voi paikata vaikka mitä murheita.
Nyt kun suklaa on ollut pannassa niin jopas alkoi ovikello pirisemään. Kohtaloko se availee oviaan?
Henkinen nälkä ja fyysinen passiivisuus
Tänään on jotenkin ollut nälkä koko päivän. Kun tietäisi miksi. Kuvittelen nälän olevan ennemmin henkisellä puolela kuin oikea fyysinen nälkä. Jäi kyllä lounas väliin, korvasin sen banskulla, mandariinilla ja kolmella kupilla kahvia.
Täydellistä silmänruokaa sain kuitenkin koko kropan täydeltä ja henkinen puolikin rahoittui kun katsoin Loirinuotiolla. Olipahan kerrankin kaksi minun suurinta idolia yhtäaikaa saunanlauteilla. Loiri ja Selänne.Tunti meni ihan huomaamatta.
Tänään en päässyt kunnon lenkille koirani kanssa. Eihän nämä lenkit mitään hikilenkkejä ole. Kävellään reippaasti. Sitten pysähdellään useasti, maailma kun on täynnä ihania tyttökoirien pissojen hajuja. Yleensä lenkit kestävät noin kolme varttia. Siinä ehtii kävelemään vajaat neljä kilometriä.
Kävelyn sijaan olin jääkiekkomatsin verran jäähykopinvartijana. Seisoin koko pelin. Oman liikunnallisen aktiviteettini tason kertoo kun tajusin yhtäkkiä kuvittelevani, että olenhan minä tehnyt tänään "jotain" kun olen seisonut.
HALOO minä vain seisoin muutaman tunnin. Silläkö muka ihmisen pitäisi pärjätä. Kyllä on pikkasen paikattavaa. Liikkua täytyy paljon enemmän, jos meinaa parin vuoden kuluttua olla itselleni lupaamassa ELÄMÄNI KUNNOSSA. Tästä seisomisajatuksesta suivaannuin itselleni sen verran että painelin koiran kanssa ulos puoleksi tunniksi. Ehti siinäkin monet pissat haistella.
Täydellistä silmänruokaa sain kuitenkin koko kropan täydeltä ja henkinen puolikin rahoittui kun katsoin Loirinuotiolla. Olipahan kerrankin kaksi minun suurinta idolia yhtäaikaa saunanlauteilla. Loiri ja Selänne.Tunti meni ihan huomaamatta.
Tänään en päässyt kunnon lenkille koirani kanssa. Eihän nämä lenkit mitään hikilenkkejä ole. Kävellään reippaasti. Sitten pysähdellään useasti, maailma kun on täynnä ihania tyttökoirien pissojen hajuja. Yleensä lenkit kestävät noin kolme varttia. Siinä ehtii kävelemään vajaat neljä kilometriä.
Kävelyn sijaan olin jääkiekkomatsin verran jäähykopinvartijana. Seisoin koko pelin. Oman liikunnallisen aktiviteettini tason kertoo kun tajusin yhtäkkiä kuvittelevani, että olenhan minä tehnyt tänään "jotain" kun olen seisonut.
HALOO minä vain seisoin muutaman tunnin. Silläkö muka ihmisen pitäisi pärjätä. Kyllä on pikkasen paikattavaa. Liikkua täytyy paljon enemmän, jos meinaa parin vuoden kuluttua olla itselleni lupaamassa ELÄMÄNI KUNNOSSA. Tästä seisomisajatuksesta suivaannuin itselleni sen verran että painelin koiran kanssa ulos puoleksi tunniksi. Ehti siinäkin monet pissat haistella.
lauantai 10. tammikuuta 2015
Juhlanaiheita
Tein henkilökohtaisen ennätyksen viime yönä nukkumalla yhteen putkeen 9 tuntia. Tämä on tapahtunut varmaan viimeksi satavuotta sitten. Puntari teki myös oman ennätyksensä tänä vuonna näyttämällä lukemaa 84,9 kg. JEE olen miestäni 200 grammaa hoikempi. Nyt tuntuu hyvältä.
Kyllä hyvä elämä on pienestä kiinni. 3 tuntia enemmän unta ja 200 grammaa ja koko maailma näyttää ihan toiselta.
Mitenhän tätä juhlistaisi? Tähän asti päivä on mennyt siivotessa ja aloin jopa tekemään töitä. Se on yksi minun perisynneistäni. Pidän työstäni ja sitten kun töissä ollaan niin ei malttaisi millään olla tekemättä. Käytän siihen jopa vapaa-aikaani ja ihan mielelläni.
Illan koetan nyt kuitenkin kehitellä jotain muuta. Pientä juhlaa iltaan. Kyllähän nyt pienetkin elämänilot ovat juhlan arvoisia. Jospa nyt ainakin keittäisi kahvit ja antautuisi haaveilemaan paremmasta huomisesta.
Kyllä hyvä elämä on pienestä kiinni. 3 tuntia enemmän unta ja 200 grammaa ja koko maailma näyttää ihan toiselta.
Mitenhän tätä juhlistaisi? Tähän asti päivä on mennyt siivotessa ja aloin jopa tekemään töitä. Se on yksi minun perisynneistäni. Pidän työstäni ja sitten kun töissä ollaan niin ei malttaisi millään olla tekemättä. Käytän siihen jopa vapaa-aikaani ja ihan mielelläni.
Illan koetan nyt kuitenkin kehitellä jotain muuta. Pientä juhlaa iltaan. Kyllähän nyt pienetkin elämänilot ovat juhlan arvoisia. Jospa nyt ainakin keittäisi kahvit ja antautuisi haaveilemaan paremmasta huomisesta.
SYÖ VÄHEMMÄN - dieettini sotii muita dieettejä vastaan
Olen tässä miettinyt minkälainen ylipäätään ruokavalioni tällä hetkellä on. Tänä päivänä on diettaaminen brändätty niin vahvasti, että on luotu mielikuva, että laihtumista ei varmasti tapahdu, jos ei ole jutan dietillä, nurtrileteillä, vähähiilarisilla, viiskakkosilla ja niin edelleen. Vähintään yhtä vaikeaksi saavuttaa tavoitteet on tehty, ellet ota oman päiväsi tueksi personal traineria, ruokaterapeuttia tai pakkohoitoa. Siksi olenkin vallan ihmeissäni, mikä tämä minun kummallinen tapa tänä vuonna on saada itselleni parempi olo, matalammat kolestorililukemat ja sutjakampi kroppa.
Minä nimittäin en ole minkäänlaisella dieetillä. Minä vain syön vähemmän. Ihan systemaattisesti syön vähemmän. Syön karkkia, rahkaa, nutriletilla olen korvannut muutaman aterian, kun syömään en ole ennättänyt, kasviksia, puuroa, leipää, kalaa jne. Syön ihan mitä mieli tekee, mutta vain vähemmän.
Tässä kohtaa olenkin täysin eri linjoilla kaikkien maailman ravintoterapeuttien kanssa, samoin dieettien, joissa mainostetaan että "syö niin paljon kuin jaksat" . Tällaiset dieetit ja ohjeet meille läskeille ovat kuin alkoholisteille sanoisi että juo kaljaa niin paljon kuin jaksat, siinä kuin on vähemmän promilleja. Tai tupakoitsijalle tarjotaan kevytsavukkeita, jotta voi edelleen poltella haluamansa määrän mutta vähemmällä nikotiinillä päivän aikana. On se ihme, että ravintotieteilijät eivät ymmärrän läskin ihmisen aivoitoimintaa pätkääkään.
Siksi systemaattisesti kaikki minun ravintosuositusten mukaiset dieetit ovat aina epäonnistuneet. Minut on ohjastettu syömään edelleen järjettömiä määriä ( kuten esim Jutan dieetissä) monesti ruoka-aineita, joista en oikeasti pidä. Sitten kuvitellaan että kun riittävästi on kiloja tiputeltu niin rehuja lisätään vieläkin enenmmän ja että vielä suuremmilla pahanmakuisten ruokien määrällä homma säilyy ja kilot eivät tule takaisin.
Havahduin tähän viime kesänä kun aloin seuraamaan mitä muut syövät. Itse kuvittelin olevani "NIIN VIISAS JA OIKEASSA" Ruokalautaseni pursusi rehuja, lihaa oli neljännes ja ihan piikkuriikkisesti mukana pottua tai riisiä. Sitten katsoin mitä laihojen tai normaalipainoisten lautasella on. HEILLÄ OLI KAIKKEA SAMAA MUTTA KAIKKEA VÄHEMMÄN. Minä jätin pullat ja jälkiruoat pois. Laihat söivät nekin. Siinä sitten kuolaa valuen odottelin seuraavaa terveellistä jättimäistä nälänpoistavaa salaattikanaraejuustoselleri lautasellista.
Kaikki dieetit lisäksi tuppaavat vielä lisäämään syöntikertojen määrää. Nykyään on tyypillistä että syödä pitää oikein 5-6 kertaa päivässä. Laihoille tämä on helppoa. Heillä on lautasten annoskoot kunnossa. Minulle läskille se on vaikeaa. Minulla on aina muita isommat määrät kaikkea lautasella. Silloinkin kuin olen koettanut siis oikein viimeisen päälle miettiä ruokalautaseni sisällön oikein
Hoikat ihmiset yksinkertaisesti vain syövät vähemmän kuin me läskit.
Minun ongelma ei ole ettenkö tietäsi viimeisen päälle joka ikisen ruoan kaloripitoisuutta, proteiinipitoisuutta. Voin ne tarvittaessa kääntää vaikka edelleen painonvartijoiden pisteiksi. Ongelma ei ole myös se ettenkö tajuaisi mikä on terveellistä ja mikä ei ole terveellistä.
Minun ongelma on, että syön liikaa. Yksikään dieetti jossa ylipäätään syödään ei myös ohjaa ihmistä syömään aina vähemmän. Päinvastoin niissä pyritään korostamaan että saat syödä entiset määrät! Määrät vain korvataan joillakin yberterveellisillä mutta pahoilla korvikkeilla. Nämä vaihtuvat sutjakkaasti dietin päätyttyä niihin aineksiin, joista ennen dieettiä suurimmat nautinnot sai.
Minä olenkin aloittanut ihan ikioman dieetin, minä vain syön vähemmän. Onhan se nykytietämyksen näkökulmasta täysin vastoin kaikkia ohjeita kun vaaditaan lisäämään salaattia, hedelmiä, kalaa, kanaa täysviljatuotteita jne. Kaikkea pitää lisätä, jos muita uskoo.
Minä en usko. Minä olen vain kertakaikkiaan syönyt vähemmän. Jos aiemmin otin iltapalaksi 2 leipää. Otan nyt yhden. Jos olen ottanut 100 gramman suklaalevyn, otan patukan jne. Opettelen yksinkertaisesti vain syömään vähemmän. Me läskit olemme nimittäin aina vain yksinkertaisesti syöneet liikaa.
Tein lounaaksi taas munakkaan. Söin sen puoliksi poikani kanssa. Oli mahtavan hyvää. Täytteinä vuohenjuustoa, pestoa, kaprista,paprikaa ja ruokalusikallinen juustoraastetta. Oli myös tomaatteja, mutta ne olivat pahoja. Veteliä ja litkuisia ja ne olisi kannattanut jättää pois.
torstai 8. tammikuuta 2015
huono-onninen perhe
Jos repsahtaisin niin repsahtaisin just nyt. Ihan kunnolla. Tällä hetkellä perheemme 2 viikon sairastilasto on seuraava: migreeni, allergiakohtaus, vatsatauti, kurkkukipu, selkälihaksen revähdys ( tuossa oli minun vikalista) Sitten tämä itkuosasto eli lapset: kylkiluu kokonaan poikki toisella lapsella ja nyt toisella nilkka kokonaan murtunut. Aamulla kipsaukseen tai sitten ensin leikkaukseen ja ja siitä kipsaukseen.
Nyt ahistaa ja kunnolla.
Sitten tämä vitsiosasto: Lisäksi minulla ei ollut tippunut paino aamulla, miehellä oli ja hän on nyt hoikepi kuin minä. Kokonaiset 100 grammaa.
Minä en nyt juuri jaksa yhtään mitään. Lähden koiran kanssa lenkille ja koetan rauhottua.
Elämä on. Kuinka huonoksi yhden perheen tuuri ja onni voi mennä?
Nyt ahistaa ja kunnolla.
Sitten tämä vitsiosasto: Lisäksi minulla ei ollut tippunut paino aamulla, miehellä oli ja hän on nyt hoikepi kuin minä. Kokonaiset 100 grammaa.
Minä en nyt juuri jaksa yhtään mitään. Lähden koiran kanssa lenkille ja koetan rauhottua.
Elämä on. Kuinka huonoksi yhden perheen tuuri ja onni voi mennä?
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Makeat unet lihottavat
Sekavat on tunnelmat. Tekisi mieli repiä pelihousut ja syödä rekkalastillinen suklaata ja muita herkkuja. Tässä sen näkee, miten epätoivoiseksi puntari saa ihmisen.
Eilen söin omasta mielestäni tosi vähän. Ruoat on jopa kuvattu eilisiin postauksiin. Lisäksi söin pari rahkaa, pari leipää ja pari mottia sokeritonta kaakaota. Vaikka miten päin laskisi niin en saa ruoista kaloreita 1500 enempää. Siitä huolimatta aamulla puntari näytti taas 86. Eli se luulemani noin kilon pudotus oli harhaa ja oli tullut takaisin yhdessä vuorokaudessa. Ihan sama turvottaako vai ei, on täysin järjenvastaista, että paino nousee vuorokaudessa kilon vaikka syötyjen ruokien yhteispainokaan ei mielestäni mene kiloon. Se on raivostuttavaa.
Olisinkin varmaan saanut aikaiseksi koko sukua raastavan hermoromahduksen ellei olisi käynyt niin hyvä tuuri, että nukuin kuin tukki viime yön. Kyllä unet maistuivatkin kolmen unettoman yön jälkeen. Ehkäpä juuri tuo unien maistuminen olikin se juttu mikä minut sai taas lihomaan alkuperäisiin lukemiin.
Taidanpa jättää taas tuon puntarin rauhaan ja lähden kotiin tekemään itselleni munakasta. Työpäivä on nyt tehty. Olen ylpeä tästä päivästä. Sen lisäksi, että sain kohtuullisesti aikaan töitä, niin en istunut koko päivänä. Ainoat istunnot olivat vessassa käynti ja aamupalaveri työkavereiden kanssa. Lisäksi yhden puhelun ajan istuin. On se iso muutos entiseen, kun istuin aiemmin toimiston työpöydän ääressä koko päivän. Katsotaan nyt vaikuttaako se mitenkään yleiseen jaksamiseen ja vointiin. Tai sitten vain omaiset aikoinaan totetavat ei se vain istuminen tapa kyllä se seisominenkin tappaa.
Eilen söin omasta mielestäni tosi vähän. Ruoat on jopa kuvattu eilisiin postauksiin. Lisäksi söin pari rahkaa, pari leipää ja pari mottia sokeritonta kaakaota. Vaikka miten päin laskisi niin en saa ruoista kaloreita 1500 enempää. Siitä huolimatta aamulla puntari näytti taas 86. Eli se luulemani noin kilon pudotus oli harhaa ja oli tullut takaisin yhdessä vuorokaudessa. Ihan sama turvottaako vai ei, on täysin järjenvastaista, että paino nousee vuorokaudessa kilon vaikka syötyjen ruokien yhteispainokaan ei mielestäni mene kiloon. Se on raivostuttavaa.
Olisinkin varmaan saanut aikaiseksi koko sukua raastavan hermoromahduksen ellei olisi käynyt niin hyvä tuuri, että nukuin kuin tukki viime yön. Kyllä unet maistuivatkin kolmen unettoman yön jälkeen. Ehkäpä juuri tuo unien maistuminen olikin se juttu mikä minut sai taas lihomaan alkuperäisiin lukemiin.
Taidanpa jättää taas tuon puntarin rauhaan ja lähden kotiin tekemään itselleni munakasta. Työpäivä on nyt tehty. Olen ylpeä tästä päivästä. Sen lisäksi, että sain kohtuullisesti aikaan töitä, niin en istunut koko päivänä. Ainoat istunnot olivat vessassa käynti ja aamupalaveri työkavereiden kanssa. Lisäksi yhden puhelun ajan istuin. On se iso muutos entiseen, kun istuin aiemmin toimiston työpöydän ääressä koko päivän. Katsotaan nyt vaikuttaako se mitenkään yleiseen jaksamiseen ja vointiin. Tai sitten vain omaiset aikoinaan totetavat ei se vain istuminen tapa kyllä se seisominenkin tappaa.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Viiksekäs lady liian pienissä farkuissa laihduttaa
Kävin lenkillä, huomasin että minulla onkin viikset. Olivat kivasti huurteessa kun pääsin kotiin koiraa ulkoiluttamasta yli 20 asteen pakkasesta.
Kun on lähes 50 vuotta vanha on valitettavasti naisenakin pakko ryhtyä poistamaan partaa viikottain. Joululomalla oli vähän repsahtanut tilanne. Ei riitä, että on lihava, on myös parrakas.
Kävin myös ruokakaupassa valmistautumassa tulevaan loppuviikkoon. Huomenna töissä mennään pinaattikeitolla. Keittelen munat kaveriksi. Illalla värkkään jotain tänään paahtamistani kasviksista. Olivat muuten sellaista herkkua, että koko perhe söi ja kehui. Suosittelen, jos alkaa kurkut ja tomaatit tökkimään. Perhe söi kasvikset riisin ja kanan kanssa.
Tosin en itse en maistanut mitään. Olin vahingossa ostanut itselleni chilitonnikalaa. Vieläkin on suu tulessa.
Eilen ostin myös itselleni farkkulegginssit. Tänään kun kävin kaupassa ne päällä totesin, että liian pienet tuli. Positiivisesti ajateltuna näiden pitäisi olla kuitenkin lähikuukausina oikein sopivat.
Huomasin, että muutama lukija oli tullut lisää. Kiitos ja tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan minun tyylitajutonta mutta sarkasmin kyllästämää taivalta kohti parempaa tulevaisuutta.
Väsynyt yösyöppö
Uni ei tullut millään. Kolmelta menin syömään. Näinhän siinä käy. AINA. Parhaaksi kokemani unilääke on isomotti kaakaota ja ruisleipä. Tällä kertaa söin tosin itsetekemäni sämpylän. Kaloreita siinä on miljoona. Tosin terveellisiä kaikki. Varmaan ennen viittä jo nukahdin. Kello soi parin tunnin päästä. Oli aika lähteä tekemään pojalleni aamupalaa.
Olen kuin nukkuneen rukous. Koetan silti jaksaa. Kävin -23 asteen pikkupakkasessa taas lenkillä reilut puolituntia. Tein kuvassa näkyvän lounaan itselleni. Hyvää siinä on ainoastaan ihana grillattu vuohenjuusto paantoleivän päällä. Muut tykötarpeet nakkasin lautaselle siksi että niitä rehuja on vain syötävä jos meinaa jotain saada aikaiseksi. PIrkan tumma balsamicokastike pelastaa aina kun pitää noita rehuja vetää naamaan. On todella hyvää.
Huomenna alkaa työt. Tavallaan odotan ja tavallaan pelkään kauheasti. Kestääkö selkä? Saanko nukuttua? Riittääkö voimat?
Minua kuvaa tällä hetkellä parhaiten sanonta väsynyt yösyöppö!
maanantai 5. tammikuuta 2015
Pieni orastava toivon tunne
Tänään tuli hymy kasvoille heti aamusta. Selkää ei särkenyt. Heräsin vasta puoli kymmeneltä ja kahvikin odotti sängyn vieressä termarissa. Hymy pysyi vielä puntarillakin. Puolikiloa eilisestä pois. Tosin en uskalla kysyä mieheni painoa. Jos sillä on tippunut enemmän niin taas hymy hyytyy. Lähinnä olen neuroottinen siitä, että mieheni painaisi vähemmän kuin minä. Molemmilla saa tippua, jos vain minä olen grammankin kevyempi kuin hän. Tästä periaatteesta en kyllä luovu.
Aamupakkanen oli vain - 20 astetta. Lenkki koiran kansas sujui kuitenkin hyvin. Olen löytänyt uuden rakkauden. Spotifyn. Laitoin lenkille kuulokkeet korviin ja klassista soimaan. Kyllä maailma näytti huuruiselta ja ihanalta Bachin tahdissa.
Kaksi lomapäivää jäljellä. Toivottavasti ne ovat lomapäiviä eivätkä sairaslomapäiviä.
Tunne pientä orastavaa hyvää mieltä siitä, että ehkä sittenkin tulee vielä päivä jolloin ei kaikki vituta ja itketä.
Aamupakkanen oli vain - 20 astetta. Lenkki koiran kansas sujui kuitenkin hyvin. Olen löytänyt uuden rakkauden. Spotifyn. Laitoin lenkille kuulokkeet korviin ja klassista soimaan. Kyllä maailma näytti huuruiselta ja ihanalta Bachin tahdissa.
Kaksi lomapäivää jäljellä. Toivottavasti ne ovat lomapäiviä eivätkä sairaslomapäiviä.
Tunne pientä orastavaa hyvää mieltä siitä, että ehkä sittenkin tulee vielä päivä jolloin ei kaikki vituta ja itketä.
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Miten neuvoa lihavaa kärttyistä akkaa?
Epävarma ja hieman turhautunut olo. Kaikki viimeiset 15 vuotta on uuden vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien minulla ollut täysin selvät sävelet miten teen suuren ja mahtavan elämäntapamuutoksen. Olen kuin uusi ihminen vuoden lopussa. Innostusta on kestänyt kesään. Sitten yhtä varmasti kuin on tullut uusi vuosi, niin yhtä varmasti kaamos ottaa minut haltuunsa. Niin ja lihon kaikki takaisin.
Ainoa poikkeus viime syksynä oli että lihoin KAIKKI kiloni viikon Kanarian lomalla, jonka piti olla muka kaamosmasennukseen auttava juttu. Kanarian siis ja valon ja auringon. Olihan sitä aurinkoa, mutta rusketuksen sijaan minuun tarttui 4 kiloa läskiä viikon aikana. Kuukauden yrityn sitä poistaa, en onnistunut ennen joulua ja sitten annoin periksi. Söin vielä muutaman kilon siihen päälle. Kilot eivät tulleet pikkuhiljaa. Ne tulivat viikossa. Kuulostaa reilulta, eikö totta.
Mitä sitten söin viikon aikana. Aamulla söin hedelmiä, munakasta, munia, tuoremehua ja välillä puuroa. Lounaalla söin ensin ison lautasellisen salaatteja, päälle jokin tarjolla ollut ruoka ja jälkkäriksi jäätelöä. Illallisella toistui lounas, alkusalaattien tilalla saattoi olla myös erityyppisiä tapaksia. Viiniä join rutkasti, Kävelimme kaiket päivät. Uin joka päivä reilun kilometrin. Vietimme aktiivilomaa höystettynä terveellisillä ja hyvillä ruoilla. Ainoat ns. huonot ruoat oli koneesta mukana tuotu fazerin sininen, jonka tuhosin viikon aikana ja jäätelöt.Niin ja tietysti varmaan pullo viiniä päivässä. Näillä eväillä tuli 4 kiloa läskiä, joka ei lähtenyt pois. Tästä alkoi alamäki, josta koetan nyt pyristellä eroon. Ainakin varmaa on että ikinä en enää lähde syksyllä ulkomaille. Ei se auttanut mitään kaamosmasennukseen. Ainoastaan lisäsi sitä kun tajusin mikä oli viikon syömisten lopputulos.
Nyt olen sitten siinä kaamosmasennuksen ja epätoivon välimaastossa. En tiedä miten toimin. EI ole mitään selkeää "alkupotkua" kuten Jutan dieettejä, tai 5-2 tai muutakaan.
Nyt täällä on vain vihainen, ylipainoinen, kärttyinen akka. Kaikki ärsyttää. Varsinkin ne jotka koettaa hyväntahtoisesti neuvoa. Ne minua ärsyttää eniten. Sitten myös ne, jotka väittää että "mistä sinä muka laihdutat". Uskomatonta että niitäkin vielä on. Kun painoindeksi on 29,75 niin miten helevetissä joku kehtaa väittää, että tässä ei oltaisi lihavia. Näille ääliöille pitää oikein PERUSTELLA, että noin 30 painoindeksi on todellakin lihavan ihmisen indeksi.
Miksi ihmiset eivät vaan sano, että älä anna periksi. Koita jaksaa. Pystyt kyllä jos vain haluat.
En kaipaa mitää muita neuvoa. Kysymys ei ole tiedosta. Kysymys on jaksamisesta ja asenteesta.
Pääasia on, että en saa antaa periksi.
Ainoa poikkeus viime syksynä oli että lihoin KAIKKI kiloni viikon Kanarian lomalla, jonka piti olla muka kaamosmasennukseen auttava juttu. Kanarian siis ja valon ja auringon. Olihan sitä aurinkoa, mutta rusketuksen sijaan minuun tarttui 4 kiloa läskiä viikon aikana. Kuukauden yrityn sitä poistaa, en onnistunut ennen joulua ja sitten annoin periksi. Söin vielä muutaman kilon siihen päälle. Kilot eivät tulleet pikkuhiljaa. Ne tulivat viikossa. Kuulostaa reilulta, eikö totta.
Mitä sitten söin viikon aikana. Aamulla söin hedelmiä, munakasta, munia, tuoremehua ja välillä puuroa. Lounaalla söin ensin ison lautasellisen salaatteja, päälle jokin tarjolla ollut ruoka ja jälkkäriksi jäätelöä. Illallisella toistui lounas, alkusalaattien tilalla saattoi olla myös erityyppisiä tapaksia. Viiniä join rutkasti, Kävelimme kaiket päivät. Uin joka päivä reilun kilometrin. Vietimme aktiivilomaa höystettynä terveellisillä ja hyvillä ruoilla. Ainoat ns. huonot ruoat oli koneesta mukana tuotu fazerin sininen, jonka tuhosin viikon aikana ja jäätelöt.Niin ja tietysti varmaan pullo viiniä päivässä. Näillä eväillä tuli 4 kiloa läskiä, joka ei lähtenyt pois. Tästä alkoi alamäki, josta koetan nyt pyristellä eroon. Ainakin varmaa on että ikinä en enää lähde syksyllä ulkomaille. Ei se auttanut mitään kaamosmasennukseen. Ainoastaan lisäsi sitä kun tajusin mikä oli viikon syömisten lopputulos.
Nyt olen sitten siinä kaamosmasennuksen ja epätoivon välimaastossa. En tiedä miten toimin. EI ole mitään selkeää "alkupotkua" kuten Jutan dieettejä, tai 5-2 tai muutakaan.
Nyt täällä on vain vihainen, ylipainoinen, kärttyinen akka. Kaikki ärsyttää. Varsinkin ne jotka koettaa hyväntahtoisesti neuvoa. Ne minua ärsyttää eniten. Sitten myös ne, jotka väittää että "mistä sinä muka laihdutat". Uskomatonta että niitäkin vielä on. Kun painoindeksi on 29,75 niin miten helevetissä joku kehtaa väittää, että tässä ei oltaisi lihavia. Näille ääliöille pitää oikein PERUSTELLA, että noin 30 painoindeksi on todellakin lihavan ihmisen indeksi.
Miksi ihmiset eivät vaan sano, että älä anna periksi. Koita jaksaa. Pystyt kyllä jos vain haluat.
En kaipaa mitää muita neuvoa. Kysymys ei ole tiedosta. Kysymys on jaksamisesta ja asenteesta.
Pääasia on, että en saa antaa periksi.
Nyt pitää laihtua tai vaihtaa miestä
No huh, blogini heräsi eloon. Vihaisena ja ärtyneenä. Masentuneena ja hieman lannistuneena. Tätä kaikkea yhtä aikaa. Blogillani näyttää olevan oma tahto, se vie ja johdattelee minua jonnekin. Kuten esimerkiksi tänään vaa'alle. Vaikka ITSE olin päättänyt olla menemättä katsomaan lukemia. Jotenkin vain kaivelin aamulla vanhat mittani blogista esille, tempaisin kaikki vaatteet pois päältä. Laitoin vaakani tarkoin määriteltyyn paikkaan pytyn ja lavuaarin väliin vessassa, puntarin kantapään puoleinen osa sievästi laatan reunoja myötäillen. Aina samassa kohdassa. Sitten puhalsin keuhkoni tyhjäksi raskaasta ilmasta ja nousin hyvin varovaisesti vaa'an päälle.
Tämään ikuisesti samalla tavalla toistuvan naurettavan riitin jälkeen odottelin hetkisen henkeä pidätelleen tuomiota.
Tulihan se. Paino oli tasan 86 kiloa. Viime vuonna aloituspaino oli 86,6 kiloa. Todennäköisesti siis painoin vuoden alussa neljä päivää sitten enemmän. Tässähän on nimittäin ollut aikamoisen askeettinen linja ruokien suhteen vuoden alusta.
Pahinta on että myös mieheni kävi puntarilla. Vaikutti hänellä olevan selvästi yksinkertaisempaa itsensä puntaronti. Hän otti paidan pois ja mitään asettelematta nousi puntarin päälle. MAHTAVAA hän sanoi, painan 86 kiloa.
Voi hevon perse. Parisunteen kannalta pahin mahdollinen skenaario on enemmän kuin lähellä. Nyt on mahdollisuus, että mieheni painaa kohta vähemmän kuin minä!
Minun on todellakin joko laihduttava tai vaihdettava miestä. Minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Ikikunapäivänä en suostu siihen, että painaisin enemmän kuin mieheni. Varsinkin kun olen päätä lyhyempi.
Haluaisin pitää mieheni.
Nyt on pakko saada kiloja pois. Tämän on nyt totista totta. En suostu olemaan viisihenkisen perheemme painavin elefantti. Tässä kohtaa menee minun lihavuuteni raha.
Tämään ikuisesti samalla tavalla toistuvan naurettavan riitin jälkeen odottelin hetkisen henkeä pidätelleen tuomiota.
Tulihan se. Paino oli tasan 86 kiloa. Viime vuonna aloituspaino oli 86,6 kiloa. Todennäköisesti siis painoin vuoden alussa neljä päivää sitten enemmän. Tässähän on nimittäin ollut aikamoisen askeettinen linja ruokien suhteen vuoden alusta.
Pahinta on että myös mieheni kävi puntarilla. Vaikutti hänellä olevan selvästi yksinkertaisempaa itsensä puntaronti. Hän otti paidan pois ja mitään asettelematta nousi puntarin päälle. MAHTAVAA hän sanoi, painan 86 kiloa.
Voi hevon perse. Parisunteen kannalta pahin mahdollinen skenaario on enemmän kuin lähellä. Nyt on mahdollisuus, että mieheni painaa kohta vähemmän kuin minä!
Minun on todellakin joko laihduttava tai vaihdettava miestä. Minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Ikikunapäivänä en suostu siihen, että painaisin enemmän kuin mieheni. Varsinkin kun olen päätä lyhyempi.
Haluaisin pitää mieheni.
Nyt on pakko saada kiloja pois. Tämän on nyt totista totta. En suostu olemaan viisihenkisen perheemme painavin elefantti. Tässä kohtaa menee minun lihavuuteni raha.
lauantai 3. tammikuuta 2015
Ärsyttävät puuronkuvausblogit
Ja kyllä minuä ärsyttää valtavasti kaikki fitnesstyyppiset blogit, jotka on täynnä kuvia kaurapuuroista. Miksi helekutissa niitä puuroja pitää kuvata? Siksikö, että muut voisivat kommentoida, että onpa hienoa puuroa? Tai että, oletpa reipas kun syöt tuota pahaa puuroa. Olet kyllä uskomattoman itsekurin omaava huippu fitnessihminen kun syöt aamulla puuroa. Vai pitääkö teitä sääliä? Kun ette keksi mitään muuta kuvattavaa kuin omat puurot?
Olen koettanut löytää luettavaksi elämänläheisiä blogeja, jotka tsemppaisivat. EI niitä näytä olevan. On vain puuro/raejuustoblogeja. Missä ovat keski-ikäisten puuroa inhoavien laihdutusblogit? Sellaiset, joissa laitetaan kuvia mukavista lenkkimaisemista, tehokkaan oloisista jumppaliikkeistä tai ulkona olevasta lumikasasta, jonka on saanut kolattua pihalta pois? Missä on sellaiset blogit, joissa on puuron sijaan pilkettä ja elämää. Puuronkuvien sijaan olisi vaikka mukavia arjen vinkkejä, joilla voi helpottaa taistelua läskejä vastaan. Puuro on pahaa ja kun sitä syö, niin ei tarvitse kuin kerran pieraista ja taas on kamala nälkä.Nyt näistä fitness blogeista saa sellaisen mielikuvan, että elämä on yhtä puuroa. Uskokaa tai älkää, kyllä se on sitä ilman niitä puurokuviakin.
Olen koettanut löytää luettavaksi elämänläheisiä blogeja, jotka tsemppaisivat. EI niitä näytä olevan. On vain puuro/raejuustoblogeja. Missä ovat keski-ikäisten puuroa inhoavien laihdutusblogit? Sellaiset, joissa laitetaan kuvia mukavista lenkkimaisemista, tehokkaan oloisista jumppaliikkeistä tai ulkona olevasta lumikasasta, jonka on saanut kolattua pihalta pois? Missä on sellaiset blogit, joissa on puuron sijaan pilkettä ja elämää. Puuronkuvien sijaan olisi vaikka mukavia arjen vinkkejä, joilla voi helpottaa taistelua läskejä vastaan. Puuro on pahaa ja kun sitä syö, niin ei tarvitse kuin kerran pieraista ja taas on kamala nälkä.Nyt näistä fitness blogeista saa sellaisen mielikuvan, että elämä on yhtä puuroa. Uskokaa tai älkää, kyllä se on sitä ilman niitä puurokuviakin.
Olemisen vaikeus
Päivät ovat ihan sekaisin. Pitää valtavasti pinnistellä ja pähkäillä ja jopa loogisella tavalla koettaa analysoida, jotta pääsee kärryille mikä päivä nyt on. Jotkut sanoo, että loma on tehnyt tehtävänsä. Sitä on oikeasti lomalla kun ei päivien kuluistakaan tiedä mitään. Itselläni on kyllä vähän toinen tuntemus asiaan. Minusta minulla on niin tylsää, niin pohjattoman tylsää, että millään ei ole enää mitään väliä.
Olen viettänyt fb:tä ja twitteriä selaillen jo monta päivää. Kirjoja ei jaksa lukea, kun selkäkipulääkitys on niin tuju, että ei jaksa keskittyä.
Pelaan pasianssin, pelaan sanajahdin, pelaan wordbasen, katson fb:n, twitterin, instagramin, pelaan pasianssin, sanajahdin, wordbasen jne jne jne.
Syön omenan.
Syön mandariinin.
Juon kahvit.
Syön mitä syön
Juon toiset kahvit
Tunnen oloni yksinäiseksi. Ei huvita tehdä mitään. Kuitenkin haluaisin tehdä jotain. Epämääräinen ja hermostuttava olo. Minkä teet, olen selkäkivun vankina sängyssä?
Tajuan, että haluilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Pitää vain olla. Olla haluamatta mitään. Pelkkä oleminen on kamalaa. Siksi aloin kirjoittamaan. Kirjoitan mille tuntuu, kun yrittää vain olla.
Se tuntuu niin raivostuttavan tylsältä, että menee päivätkin sekaisin.
Aamulla sentään yritin käyttää koiran ulkona. OIkea uroteko. Sekin raivostutti. Pystyin kävelemään noin 2 kilometria ja aikaa kului 40 minuuttia. Varsinainen lenkki. Raittiista ilmasta ei edes ollut mitään iloa raskaan kelin keskellä. Taivaalta tuli vettä, kadut olivat vielä auraamattomia. Raskasta se oli. Mutta kuitenkin se oli minlle onneksi. Tiedin että olen parantumassa. Selkäkipu alkaa hellittämään.
Nyt juon vaihteeksi teetä. Pitäähän sitä jotain vaihtelua päivään keksiä....
Olen viettänyt fb:tä ja twitteriä selaillen jo monta päivää. Kirjoja ei jaksa lukea, kun selkäkipulääkitys on niin tuju, että ei jaksa keskittyä.
Pelaan pasianssin, pelaan sanajahdin, pelaan wordbasen, katson fb:n, twitterin, instagramin, pelaan pasianssin, sanajahdin, wordbasen jne jne jne.
Syön omenan.
Syön mandariinin.
Juon kahvit.
Syön mitä syön
Juon toiset kahvit
Tunnen oloni yksinäiseksi. Ei huvita tehdä mitään. Kuitenkin haluaisin tehdä jotain. Epämääräinen ja hermostuttava olo. Minkä teet, olen selkäkivun vankina sängyssä?
Tajuan, että haluilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Pitää vain olla. Olla haluamatta mitään. Pelkkä oleminen on kamalaa. Siksi aloin kirjoittamaan. Kirjoitan mille tuntuu, kun yrittää vain olla.
Se tuntuu niin raivostuttavan tylsältä, että menee päivätkin sekaisin.
Aamulla sentään yritin käyttää koiran ulkona. OIkea uroteko. Sekin raivostutti. Pystyin kävelemään noin 2 kilometria ja aikaa kului 40 minuuttia. Varsinainen lenkki. Raittiista ilmasta ei edes ollut mitään iloa raskaan kelin keskellä. Taivaalta tuli vettä, kadut olivat vielä auraamattomia. Raskasta se oli. Mutta kuitenkin se oli minlle onneksi. Tiedin että olen parantumassa. Selkäkipu alkaa hellittämään.
Nyt juon vaihteeksi teetä. Pitäähän sitä jotain vaihtelua päivään keksiä....
Paska loma
Sitä se oli. Kuvittelin kyllä toisin. Minullehan oli kertynyt ylitöitä niin paljon, että sain olla koko joulun loppiaiseen asti lomalla. No, olen ollut käytännössä sairaslomalla.
Loma alkoi heti migreenillä. Taivaan kiitos minulla on mahtavat migreenilääkkeet. Heti kun pystyin pahoinvoinniltani niin otin lääkkeen ja selvisin särystä vuorokaudella. Joulupäivänä sain sitten vatsataudin. En tiedä mistä tauti tuli, ei tullut kenellekään muulle kuin minulle. Itse pistin sen sian piikkiin. En ole lähes pariin vuoteen syönyt sikaa kuin jouluna. Nyt söin sikaa. Hyvää oli ja sitten pitikin mennä vessaan asumaan. Vatsataudista kun selvisin niin kurkku tuli kipeeksi. Kaksi päivää kaulaliina kaulassa lenkille kun ei uskaltanut lähteä makasin kotona ja ehkäisin tulemasta itsenäni kunnon flunssaan. No onnistuin, mutta empä juuri tervettä päivää ollut vielä lomallani nähnyt. Uuden vuoden aattona kävin ruokakaupassa. Kassi oli täynnä vihanneksia, vähärasvaisia ruokia, muutama nutrilettipurkkikin jne. Tavoittena uusi parempi vuosi. Kassi painoin liikaa ja nostin sen väärässä asennossa. Nyt selästä on rehvähtänyt tai revennyt lihas ja olen ollut kolme päivää sänkypotilaana. Kaverinani kännykkä, tabletti ja kasa lihasta rentouttavia kolmiolääkkeitä.
Nyt onneksi alkaa selkäsärky helpottamaan. Pystyn jopa pyyhkimään itkemättä takapuoleni kun käyn vessassa ja sitä nyt voitaneen pitää ihmisarvioisen elämän perusarvona.
En tiedä mitä mieltä olen töihin menosta. Pitäisikö ajatella, että onneksi työt alkaa, kun ollut niin paska loma vai että onko paskaa mennä myös töihin. Alkaa järkyttävä rumba ja kiivas tahti heti eka päivästä. On niin huonosti ladattu akut, että ei jaksa innostaa yhtään.
Loma alkoi heti migreenillä. Taivaan kiitos minulla on mahtavat migreenilääkkeet. Heti kun pystyin pahoinvoinniltani niin otin lääkkeen ja selvisin särystä vuorokaudella. Joulupäivänä sain sitten vatsataudin. En tiedä mistä tauti tuli, ei tullut kenellekään muulle kuin minulle. Itse pistin sen sian piikkiin. En ole lähes pariin vuoteen syönyt sikaa kuin jouluna. Nyt söin sikaa. Hyvää oli ja sitten pitikin mennä vessaan asumaan. Vatsataudista kun selvisin niin kurkku tuli kipeeksi. Kaksi päivää kaulaliina kaulassa lenkille kun ei uskaltanut lähteä makasin kotona ja ehkäisin tulemasta itsenäni kunnon flunssaan. No onnistuin, mutta empä juuri tervettä päivää ollut vielä lomallani nähnyt. Uuden vuoden aattona kävin ruokakaupassa. Kassi oli täynnä vihanneksia, vähärasvaisia ruokia, muutama nutrilettipurkkikin jne. Tavoittena uusi parempi vuosi. Kassi painoin liikaa ja nostin sen väärässä asennossa. Nyt selästä on rehvähtänyt tai revennyt lihas ja olen ollut kolme päivää sänkypotilaana. Kaverinani kännykkä, tabletti ja kasa lihasta rentouttavia kolmiolääkkeitä.
Nyt onneksi alkaa selkäsärky helpottamaan. Pystyn jopa pyyhkimään itkemättä takapuoleni kun käyn vessassa ja sitä nyt voitaneen pitää ihmisarvioisen elämän perusarvona.
En tiedä mitä mieltä olen töihin menosta. Pitäisikö ajatella, että onneksi työt alkaa, kun ollut niin paska loma vai että onko paskaa mennä myös töihin. Alkaa järkyttävä rumba ja kiivas tahti heti eka päivästä. On niin huonosti ladattu akut, että ei jaksa innostaa yhtään.
Masentunut läskimagneetti
Olen elossa! Vaikka kukapa nyt täällä minua erityisesti olisi kaivannut. Olen ollut ihan hiljaa koko syksyn. Kaamosmasennus tuntuu välillä raskaammalta kantaa mukanaan kuin sata kilo läskejä. Jotenkin selvisin. En ole voiton puolella, mutta sanotaanko että elossa. Tiedän, että menen tosi alamaihin joka syksy. Toissasyksynä tuli 7 kiloa lisää painoakin vain syksyn aikana. Nyt tuli ainakin neljä kiloa. Tarkkoja mittauksia kun en tehnyt enää marraskuun jälkeen.
Yritin selvitä syksystä ja noudattaa kaikkia mahdollisia kaamosmasennukseen annettuja neuvoja. Oli kirkasvalolamppua, kirkasvalokuulokkeita, yritystä olla armelias itseään kohtaan ja ei tavoitella liikoja. Yritin pitää syömisen kurissa, käydä kävelyllä. Yritin nukkua. Välillä ilman lääkkeitä ja välillä lääkkeiden kanssa. Kävin jopa viikon ulkomailla, jotta kaamosmasennus saataisiin katkaistua.
Ei onnistunut.
Vittumaisinta tässä muutoin niin mukavassa kanarian matkassa oli, että siellä annoin itselleni luvan herkutella. Olimme all inclusive hotellissa ja todellakin herkuttelin. Söin 3 ateriaa päivässä ja voisi sanoa että kaikilla ruoilla oli taas kolme eri ruokaa alkupalasta jälkiruokaan ja aamupalaa lukuunottamatta viinien kera. Mitä tapahtui? Lihoin 4,9 kiloa viikon aikana. Mieheni, joka söi enemmänkuin minä lihoi viikon aikana kilon. Mieheni turvotuskilo lähti kotiuduttua parin päivän sisällä, minulla lähti kuukaudessa yksi kilo. On siis täysin mahdollista lihoa pysyvästi 4 kiloa viikon aikana ja ne eivät lähde pois, ei vaikka päällään seisoisi ja jeesusteipillä liimaisi suun kiinni. Olen suuri läskimagneetti, johon eivät mitkään kuurit tepsi. Kaikki mikä tulee, pysyy.
Aurinkoloma siis pilasi lopullisesti fiilikseni marraskuussa. Oli "helevetin hauskaa" olla noin 4 kiloa painavampi masetunut joulukuussa kuin vain masentunut sitä ennen. En siis ole nyt enää käynyt puntarilla. Alkuvuoden perinteiset mittaukset jäivät tekemättä.
Katselin kuitenkin viime vuonna tekemääni lupausta ja tavoitteitani. Niitä oli neljä. Voin sanoa että ainakin yksin näistä on täysin toteutunut ja se on selänkunto. Tavoite oli saada selkä ja polvet kuntoon ja voin sanoa että molemmissa paikoissa olleet perusongelmat on voitettu. Voitin ne joogan avulla. Muut tavoitteet ovat täydellisesti "vaiheessa". Jooga on antanut minulle valtavan paljon voimaa ja jaksamista. Voin väittää, että tässä ylipäätään ollaan joogan ansiosta. Siinä on minulle täydellistä liikuntaa ja rentoutumista yhdessä ja samassa paketissa.
Kun nyt ensin saisi mieleni piristymään, niin sitten voisi varmaan esimerkiksi painonpudotustakin haaveilla. Tosin olen päättänyt olla menemättä puntarille ennenkuin kuin kuvittelen huosunvyötärön kireyden perusteella, että kanariakilot ovat poissa. Sitten voin haastaa itseäni hieman parempiin suorituksiin.
Jonkin verran voisin sanoa, että myös elintavoissani tuli muutoksia. Tärkein niistä oli ehkä säännöllinen jooga. Toisekseen aloin seistä töissä. Seison kaikki ne ajat kun minun pitää tehdä työtä tietokoneella ja istun puhelut ja palaverit. Näillä eväillä päivittäinen istuminen on vähentynyt noin 4 tuntiä minimissään. Lisäksi olen pikkuhiljaa koko viime vuoden muuttanut ruokavaliotani kasvisruokavalion suuntaan ja nyt se alkaa olla sitä aika hyvin. Syön vain kasviksia ja kalaa. Kananmunat ilman keltuaista ovat myös ok.
Kaikesta väsymyksestä ja lisä kiloista huolimatta jotain hyvää tapahtui viime vuonna. Sain selkäni kuntoon ja ruokavaliotani enemmän toivomaani suuntaan.
Jos kanarian neljän kilon läskipaketti olisi jäänyt tuliaisina tuomatta niin varmaan painonkin osalta olisin ollut miinuksen puolella verrattuna viime vuoteen. Yritin noin kuukauden ihan tosissaan poistaa tulleita kiloja, mitään ei tapahtunut, joten loppuvuosi menikin täysin överiksi. Söin ja join niin paljon, että esimerkiksi syömälläni suklaamäärällä olisi varmasti, joku pikkukauppias tehnyt vuoden tilin.
Näillä ajatuksilla lähdetään nyt tähän vuoteen. Yritän taas kirjoitella. Voipi olla enemmän masennuksenpurkua kuin laihdutuskirjoittelua. Tämä blogi ei siis kyllä millään muotoa tsemppaa ketään. Ehkä vain minua.
Yritin selvitä syksystä ja noudattaa kaikkia mahdollisia kaamosmasennukseen annettuja neuvoja. Oli kirkasvalolamppua, kirkasvalokuulokkeita, yritystä olla armelias itseään kohtaan ja ei tavoitella liikoja. Yritin pitää syömisen kurissa, käydä kävelyllä. Yritin nukkua. Välillä ilman lääkkeitä ja välillä lääkkeiden kanssa. Kävin jopa viikon ulkomailla, jotta kaamosmasennus saataisiin katkaistua.
Ei onnistunut.
Vittumaisinta tässä muutoin niin mukavassa kanarian matkassa oli, että siellä annoin itselleni luvan herkutella. Olimme all inclusive hotellissa ja todellakin herkuttelin. Söin 3 ateriaa päivässä ja voisi sanoa että kaikilla ruoilla oli taas kolme eri ruokaa alkupalasta jälkiruokaan ja aamupalaa lukuunottamatta viinien kera. Mitä tapahtui? Lihoin 4,9 kiloa viikon aikana. Mieheni, joka söi enemmänkuin minä lihoi viikon aikana kilon. Mieheni turvotuskilo lähti kotiuduttua parin päivän sisällä, minulla lähti kuukaudessa yksi kilo. On siis täysin mahdollista lihoa pysyvästi 4 kiloa viikon aikana ja ne eivät lähde pois, ei vaikka päällään seisoisi ja jeesusteipillä liimaisi suun kiinni. Olen suuri läskimagneetti, johon eivät mitkään kuurit tepsi. Kaikki mikä tulee, pysyy.
Aurinkoloma siis pilasi lopullisesti fiilikseni marraskuussa. Oli "helevetin hauskaa" olla noin 4 kiloa painavampi masetunut joulukuussa kuin vain masentunut sitä ennen. En siis ole nyt enää käynyt puntarilla. Alkuvuoden perinteiset mittaukset jäivät tekemättä.
Katselin kuitenkin viime vuonna tekemääni lupausta ja tavoitteitani. Niitä oli neljä. Voin sanoa että ainakin yksin näistä on täysin toteutunut ja se on selänkunto. Tavoite oli saada selkä ja polvet kuntoon ja voin sanoa että molemmissa paikoissa olleet perusongelmat on voitettu. Voitin ne joogan avulla. Muut tavoitteet ovat täydellisesti "vaiheessa". Jooga on antanut minulle valtavan paljon voimaa ja jaksamista. Voin väittää, että tässä ylipäätään ollaan joogan ansiosta. Siinä on minulle täydellistä liikuntaa ja rentoutumista yhdessä ja samassa paketissa.
Kun nyt ensin saisi mieleni piristymään, niin sitten voisi varmaan esimerkiksi painonpudotustakin haaveilla. Tosin olen päättänyt olla menemättä puntarille ennenkuin kuin kuvittelen huosunvyötärön kireyden perusteella, että kanariakilot ovat poissa. Sitten voin haastaa itseäni hieman parempiin suorituksiin.
Jonkin verran voisin sanoa, että myös elintavoissani tuli muutoksia. Tärkein niistä oli ehkä säännöllinen jooga. Toisekseen aloin seistä töissä. Seison kaikki ne ajat kun minun pitää tehdä työtä tietokoneella ja istun puhelut ja palaverit. Näillä eväillä päivittäinen istuminen on vähentynyt noin 4 tuntiä minimissään. Lisäksi olen pikkuhiljaa koko viime vuoden muuttanut ruokavaliotani kasvisruokavalion suuntaan ja nyt se alkaa olla sitä aika hyvin. Syön vain kasviksia ja kalaa. Kananmunat ilman keltuaista ovat myös ok.
Kaikesta väsymyksestä ja lisä kiloista huolimatta jotain hyvää tapahtui viime vuonna. Sain selkäni kuntoon ja ruokavaliotani enemmän toivomaani suuntaan.
Jos kanarian neljän kilon läskipaketti olisi jäänyt tuliaisina tuomatta niin varmaan painonkin osalta olisin ollut miinuksen puolella verrattuna viime vuoteen. Yritin noin kuukauden ihan tosissaan poistaa tulleita kiloja, mitään ei tapahtunut, joten loppuvuosi menikin täysin överiksi. Söin ja join niin paljon, että esimerkiksi syömälläni suklaamäärällä olisi varmasti, joku pikkukauppias tehnyt vuoden tilin.
Näillä ajatuksilla lähdetään nyt tähän vuoteen. Yritän taas kirjoitella. Voipi olla enemmän masennuksenpurkua kuin laihdutuskirjoittelua. Tämä blogi ei siis kyllä millään muotoa tsemppaa ketään. Ehkä vain minua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)