torstai 28. elokuuta 2014

Päivän tekosyy lihomiseen : Fanipalat

Aamulla lähden töihin taas intoa täynnä. Kassissa pakasterasiallinen jauhelihasoppaa ja 2 ruisleipää. Aamupalana söin mausterahkan. Kivasti näillä pärjäsikin puoleen päivään.

Sitten löysin meidän toimiston sosiaalitiloista mariskoolin täynnä fanipaloja.
Nami nami nami ja vielä  kerran nami nami nami.

 Kyllä oli lyhyt muisti.

Kävin aamulla pitkästä aikaa puntarilla. Kivasti on tullut alkuvuoden jutan dietin aikana hävinneet kilot takaisin. Nyt on enää saldo - 2 kiloa vuoden vaihteen tilanteesta.

Pitäisi tietysti iloita, että olenhan vielä miinuksella.

No, tätä menoa en kauan.

Ei mulla muuta.


2 kommenttia:

  1. Noi ylläriherkut on kyllä haasteellisia - niiden välttelyyn pitäisi kehittää joku kikkakakkonen.
    Itselläkin monesti käsi käväisi ennen kuin aivosynapsit ehti tehdä mitään ajatustyötä syömisen järkevyyden suhteen.
    En pysty keksimään mitään keinoa, jolla estää tuo turha syöminen muu kuin treenaus: pysähtyminen ja ajattelu ennen kuin käsi heilahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olet ihan oikeassa. Kun nyt saan tämän hermostuttavan tilanteen katkaistua olen päättänyt yksinkertaisesti ryhtyä karkki-pulla-sipsi-herkkulakkoon. Näin jouluun asti. Katsotaan mitä tämän tyyppinen ratkaisu tuo tilanteesen

      Poista