tiistai 23. kesäkuuta 2015

Mitäpä söisi jotta pysyisi hengissä

Vaikeaksi menee. Ensinnäkin reilun vuoden jatkunut ripulointi ja oksentaminen ovat häirinneet elämää ihan mukavasti. On tehty vatsatähystystä ja on tehty paksusuolen tähystystä. On otettu näytepaloja. On annettu erilaisia alustavia diagnooseja.

Vahvin niistä on se että useat eri antibioottikuurit ovat tuhonneet omat suolistobakteerini ja tästä syystä vatsa ei juurikaan kestä mitään ärtymättä.

Ensin jätin punaisen lihan pois. Sitten jätin lihan pois. Sitten sain Liinus-rakeet käyttöön. Vatsa ei ole rauhoittunut vaan viimeksi maanantaina oli ripuli.

 Nyt tuli sitten tilanne että minulla löydettiin myös suusta punajäkälä.
 Ylipäätään suukalusto oli kaikin puolin huonossa kunnossa ientulehduksineen ja vihlovine hampaineen. Elämästä on tullut sairaskertomus ja tästä blogista sairaskertomuksen kirjoittelua.

Muutamia asioita kävi tänään selväksi

Suun saan kuntoon kun:
jätän limukat, lightmehut, tuoremehut, tuliset mausteet ja kaiken happamen mahdollisimman vähiin. Kiellettyjä ovat myös sitrushedelmät.

Vatsan saan kuntoon kun
jätän kahvin, alkoholin, mehut, limsat, vehnän, sokerin, ruisleivän pois. Mielellään gluteeniton ruokavalio.


Minulle jää jäljelle
juomista : inkivääritee, kamomilla tee ja vesi'
ruoista: kala, marjat, kasvikset (pois sipuli, paprika, kaalet) Hapankaalta pitää syödä.
luonnonjugurtit ja maito.

Tai joitan tänne päin. Taidan mennä ravintoterapeutille joka saa tehdä jonkin näköisen järkevän ruokavalion. En jaksa tätä paskaa ja jatkuvaa ongelmaa jossain päin kroppaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti