Tavallinen arki on paratiisi maan päällä

Jotenkin toivon, että pikkuhiljaa elämä tasoittuisi normaaliksi.
Tylsäksi.
Rauhalliseksi.

Koskaan ei tapahdu mitään erityistä -tyyppiseksi arjeksi. Minusta meidän perhe on nyt saanut riittävästi paskaa niskaan tälle vuodelle. Oma kevät meni täysin pilalle kun ulostenäytteistä löytyi verta ja jouduin kolme kuukautta odottamaan pääsyä paksusuolen tähystykseen.

Se tunne, että odotat ja toivot ja pelkäät pahinta ja koetat olla ajattelematta ja koetat oikein ajatella ja  ajattelet olla tuntematta ja tunnet että pitää erityisesti nyt tuntea, oli ihan ihnottavaa. Pahinta oli tunne tunne, että minäkin petän lapseni.  Lasteni isä kuoli kun lapset olivat 10-13 vuotta vanhoja. Nyt sitten äidin osaltakin piti pelätä, että miten käy. No en kyllä tosiaan kertonut lapsille syöpätutkimuksista mitään. Pelkäsin yksin (tai siis puolisoni kanssa). En halunnut pilata yhden lapseni yliopppilaskirjoituksia. En halunnut pilata muiden kevättä. Pilasin vain omani. Tärkein ajatus oli koko ajan, että olipa mikä helkatin kuolemanvakava sairaus hyvänsä on minun selvittävä siitä hengissä. Ei olisi reilua lapsia kohtaan että he menettäisivät molemmat vanhemmat ennen kuin tulevat aikuisiksi.

Toki  oma sekava oloni näkyi. Olin varmasti hajamielinen. Ärtynyt. Väsynyt. Stressaantunut. Hajamielisyys näkyi mm. niin että täytin lapseni kanssa yhteisvalintalomakkeen päin persettä. Näytti nyt ensin sille, että jatkokoulutuspaikka jää saamatta peruskoulun jälkeen. Mahtoin olla pojalla hieno tunne kuin toinen lapsistani sai huonommalla päättötodistuksella koulupaikan mutta minun virheestä hän ei saanut mitään paikkaa.

Taivaan kiitos nyt alkaa asiat järjestyä. Vanhin sai töitä vaikkei koulutuspaikkaa saanutkaan ja kaksoseni saivat molemmat koulutuspaikan. Itse alan pikkuhiljaa palaamaan moodiin, että tässä voisi laihduttaa ja murehtia ihan vaikka vain liikaa syötyjä kaloireita jonkin vakavan sairauden sijaan.

Purentakisko piti ottaa myös käyttöön takaisin. Alkoi olla 24/7 päänsärky koko ajan. Tajusin vasta yksi yö herätessäni, että puristin hampaitani yhteen sellaisella voimalla, että koko pää tärisi. Kaksi yötä nyt takana purentakiskoa ja homma alkaa laueta.

Juhannuskin on mennyt mukavasti, vaikka jäimme kotiin. Meillä on paistanut koko ajan aurinko. Hyttysiä on triljoona ja hyttysmyrkky on kaikkien lempiparfyymi kun olemme pelanneet omalla pihalla krokettia.

Parhautta on ollut että olen ollut niin hyvässä seurassa että en ole onnistunut voittamaan peliäkään.

Nyt kuitenkin saa nämä koettelemukset riittää!!!!