Sunnuntai aamu lähti liikkeelle, kuten sunnuntai lähtee liikkeella. Juon kahvit, syön rahkan ja lähden koiran kanssa lenkille. Koira osaa tätä odottaa. Minä osaan toimia kuten aina. Puoliso lähtee välllä mukaan välillä ei.
Loppupäivä olisikin sitten toisentyyppistä kuin normaalisti. Pitäisi jatkaa eMBA:n parissa. Sain aikatavalla eilen kirjoitettua tekstiä. Sanotaanko, että uupuu parikymmnetä sivua. Taustaa, lähteitä, teorioita, näkökulmia. Niitä pitäisi jostain kaivaa. Sain proffalta satoja eri artikkeleita. Tosi hieno homma. Ongelma vain on, että ne ovat englanniksi. Ei onnistu minulta. Osaan kyllä puhua, pärjään perusbisnes puheissakin ja pystyn esittelemään organisaationi. Mutta tieteellisten artikkeleiden tutkiminen, lukeminen ja erityisesti ymmärtäminen on syvältä ja ei onnistu ei.
Joudun siis skippaamaan kaikki professorin esittämät lähdeaineistot. (Tietää tosi hyvää arvosanan näkökulmasta)
Arvosana ei haittaa, se ,että lähteistä ei ollut hevonpaskan hyötyä, haittaa enemmän.
Mistähän tässä lähteeksi muuttuisi?
Paino tänä aamuna -5,3 kiloa. En repsahtanut mihinkään eilen. Elin kuten tolkut ihmiset. Elämäntapani on olla tolkku ja repiä stressiä lopputyöstä.
Tein muuten pienen laskelman. Laskin tämän vuoden ne työpäivät joissa tarjotaan ruokaa ja alkoholia. Päiviä kertyi 35. Siis tällä hetkellä. Laskin että jos otan jokaisessa tilaisuudessa 5 juomaa. (Alkujuoma, kaksi kaatoa viiniä, konjakki jälkkäriksi ja lisätarjottu ekstra) ja jokaisessa juomassa on keskimäärin 140 kaloria, tekee se vuoden aikana 24500 kaloria, mikä tarkoittaa 3,2 kiloa läskiä. Jos et siis vähennä muutoin kokonaiskulutustasi tai lisää tolkuttomasti liikuntaa lihot vähintään töissä edustustilaisuuksien antimet nauttimalla yli kolme kiloa.
Ei ihme, että olen lihonut viimeistän 5 vuoden aikana 12 kiloa.
Pelkkä työjuominen lihottaa näin paljon.
Sitten jos tähän lisätään vielä omat lomat, omat juhlat, omat illanvietot...no HUH.
Kyllä tämä tipattomuus taitaa jatkua vielä pitkään. Ei ole mitään järkeä juoda töissä.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
lauantai 25. tammikuuta 2014
Tuskastumista, dieetin repeämisen suunnittelua
Turhautumista, ahdistusta, epäuskoa, raivoa. Näistä tunteista on tämä päivä tehty. Olin tehnyt päätöksen, että tänään katson saanko pitkään mielenpäällä roikkuneen eMBA tutkielmani alulle. En ole keksinyt kuukausiin mitään, mikä inspiroisi ja motivoisi minua tekemään tutkintoni loppuun. Osaksi syynä oli masentava viime syksy. Tuolloin homma olisi pitänyt hoitaa. Tuolloin asiaan liittyvä varsinainen tutkimus tehtiin ja tuolloin olisi minunkin pitänyt saada oma osuuteni tehtyä.
En saanut.
Jotenkin en ole niitä tittelinkipeitä ihmisiä, joiden pitää sähköpostinsa allekirjoituksen perään saada luetella kaikki mahdolliset ja melkein mahdolliset tutkinnot ja nimikkeet. Ei innosta. Minulle riittää kyllä ihan oma työnimikkeeni.
Tittelistä en siis kiksejä saanut.
Tutkintopaperi sinällään. No joo, ihan ok, mutta alan olla siinä iässä ja siinä asemassa, että tutkintopaperilla ei tulevaisuuttan ratkaista. Muut meriitit on jo kerätty.
Itsekunnioistus? Hmmm. nyt alkaa jo polttaa. Raivostuttaa ajatella, että en muka jaksaisi tätä asiaa hoitaa kunnialliseen loppuun.
Velvollisuuden tunto? Nyt tuntuu vielä kuumemmalta. En ole ihminen joka jättää jonkin tekemättä tai hoitamatta, jos on johonkin ryhtynyt.
Näistä aineksista on sitten kasattu päätös. Tänä viikonloppuna laitetaan lopputyö alulle ja tehdään tuloksena niin tyylipuhdas rimanalitus kuin se vain on teknisesti mahdollista. Tahtoo sanoa, että nyt ei tavoitella nelosta tai viitosta lopputyöstä. Kakkonen on ihan fine!
Muunlaiseen lopputulokseen ei minusta edes velvollisuudentunnon voimalla voi päästä.
Paha mieli on kuitenkin ollut ja aamupäivällä jo paiskasin lähes tietokoneen seinään. Tekniikka tökki, exeltilastot olivatkin sellaisia, että en osannut niistä tehdä kaavoja, kaikilla oli minulle asiaa, talossa meuhkattiin ja meluttiin. Mikään ei onnistunut.
Onneksi sain itseni revittyä tähän hommaan kuitenkin kaiken alkukankeuden ja vaikeuksien jälkeen ja nyt homma on jo jollain mallilla. Tulokset on lähes purettu. Huomenna kirjoittelen johtopäätökset. Sitten etsin epätoivoisesti jostain sen verran lähdeviittauksia työhöni, että sen voi eteenpäin laittaa tarkistettavaksi.
Kolme viikkoa olen itselleni antanut aikaa. En yhtään enempää. Katsotaan mitä tapahtuu.
Ruokapuoli on hallinnassa kaikki on mennyt tänään pilkulleen Jutan superdieetin sävelin. Vaikkakin ensimmäistä kertaa koko vuonna minulla tekee oikeasti mieli ihan raivona viiniä, olutta, suklaata ja pullaa. Voisin revetä vaikka heti.
Saa nähdä mitä tapahtuu kun ilta tulee....sanonko miehelleni, että mitä jäbä duunaa ja että nyt mie romahan....sitten pullo auki poks ja känni päälle.
Saa nähdä.
En saanut.
Jotenkin en ole niitä tittelinkipeitä ihmisiä, joiden pitää sähköpostinsa allekirjoituksen perään saada luetella kaikki mahdolliset ja melkein mahdolliset tutkinnot ja nimikkeet. Ei innosta. Minulle riittää kyllä ihan oma työnimikkeeni.
Tittelistä en siis kiksejä saanut.
Tutkintopaperi sinällään. No joo, ihan ok, mutta alan olla siinä iässä ja siinä asemassa, että tutkintopaperilla ei tulevaisuuttan ratkaista. Muut meriitit on jo kerätty.
Itsekunnioistus? Hmmm. nyt alkaa jo polttaa. Raivostuttaa ajatella, että en muka jaksaisi tätä asiaa hoitaa kunnialliseen loppuun.
Velvollisuuden tunto? Nyt tuntuu vielä kuumemmalta. En ole ihminen joka jättää jonkin tekemättä tai hoitamatta, jos on johonkin ryhtynyt.
Näistä aineksista on sitten kasattu päätös. Tänä viikonloppuna laitetaan lopputyö alulle ja tehdään tuloksena niin tyylipuhdas rimanalitus kuin se vain on teknisesti mahdollista. Tahtoo sanoa, että nyt ei tavoitella nelosta tai viitosta lopputyöstä. Kakkonen on ihan fine!
Muunlaiseen lopputulokseen ei minusta edes velvollisuudentunnon voimalla voi päästä.
Paha mieli on kuitenkin ollut ja aamupäivällä jo paiskasin lähes tietokoneen seinään. Tekniikka tökki, exeltilastot olivatkin sellaisia, että en osannut niistä tehdä kaavoja, kaikilla oli minulle asiaa, talossa meuhkattiin ja meluttiin. Mikään ei onnistunut.
Onneksi sain itseni revittyä tähän hommaan kuitenkin kaiken alkukankeuden ja vaikeuksien jälkeen ja nyt homma on jo jollain mallilla. Tulokset on lähes purettu. Huomenna kirjoittelen johtopäätökset. Sitten etsin epätoivoisesti jostain sen verran lähdeviittauksia työhöni, että sen voi eteenpäin laittaa tarkistettavaksi.
Kolme viikkoa olen itselleni antanut aikaa. En yhtään enempää. Katsotaan mitä tapahtuu.
Ruokapuoli on hallinnassa kaikki on mennyt tänään pilkulleen Jutan superdieetin sävelin. Vaikkakin ensimmäistä kertaa koko vuonna minulla tekee oikeasti mieli ihan raivona viiniä, olutta, suklaata ja pullaa. Voisin revetä vaikka heti.
Saa nähdä mitä tapahtuu kun ilta tulee....sanonko miehelleni, että mitä jäbä duunaa ja että nyt mie romahan....sitten pullo auki poks ja känni päälle.
Saa nähdä.
perjantai 24. tammikuuta 2014
Superdieetin sovellus minun osaltani
Meni meno vähän hiljaiseksi, kun sai vatsataudin. Jäi reissut tekemättä ja ruoat syömättä. Kun lopulta jotain pystyi sisällensä laittamaan niin varmistin, että se todellakin on herkkua ja hyvää.
Eilisen päivän ruokavalio olisi siis sovelletulla Jutan superdieetillä seuraavanlainen
- sipsejä kourallinen
- salmiakkia kourallinen
- pieni fatzerina patukkaa
- korvapuusti (itseleivottu)
- rahka
- pieni lautasellinen jauhelihakeittoa (liha 10 % rasvaa)
- Lämmin voileipä, jossa oli purkillinen tonnikalaa ruisleivän päällä ja kevytjuustoa.
Hyvä oli tämäkin ruokavalio. Paino laski edelleen. Nyt on lähtenyt 5,1 kg vuoden alusta.
Nyt alan olla kunnossa, vaikka edelleen heikotuttaa. Tänäänkään en varmaan treenejä pysty tekemään, mutta jospa sentään koiran kanssa lenkille pääsisi.
Muutoin viikko on mennyt kohtuudella. Tiistaina oli työedustustehtävä. Muut ottivat konjakkia, minä vissyä, mutta bebeleivos ja fetaleivos muokkasivat hieman tuona päivänä dieettiäni. Ne söin. Hyvällä ruokahalulla
Tämä viikko osoittaa taas se,n että tärkeintä on pitää kokonaiskulutus hallinnassa kuin se, että mitä ihan tarkalleen jokaikinen päivä syö. En kiellä sitä etteikö salaatit, marjat, hedelmät, kanat, kalat ja pähkinät olisi tärkeää pitää ruokavaliossa. Varmasti on, mutta pitää oppia myös soveltamaan.
Elämä ei ole tarkoitettu rutiiniksi.
Eilisen päivän ruokavalio olisi siis sovelletulla Jutan superdieetillä seuraavanlainen
- sipsejä kourallinen
- salmiakkia kourallinen
- pieni fatzerina patukkaa
- korvapuusti (itseleivottu)
- rahka
- pieni lautasellinen jauhelihakeittoa (liha 10 % rasvaa)
- Lämmin voileipä, jossa oli purkillinen tonnikalaa ruisleivän päällä ja kevytjuustoa.
Hyvä oli tämäkin ruokavalio. Paino laski edelleen. Nyt on lähtenyt 5,1 kg vuoden alusta.
Nyt alan olla kunnossa, vaikka edelleen heikotuttaa. Tänäänkään en varmaan treenejä pysty tekemään, mutta jospa sentään koiran kanssa lenkille pääsisi.
Muutoin viikko on mennyt kohtuudella. Tiistaina oli työedustustehtävä. Muut ottivat konjakkia, minä vissyä, mutta bebeleivos ja fetaleivos muokkasivat hieman tuona päivänä dieettiäni. Ne söin. Hyvällä ruokahalulla
Tämä viikko osoittaa taas se,n että tärkeintä on pitää kokonaiskulutus hallinnassa kuin se, että mitä ihan tarkalleen jokaikinen päivä syö. En kiellä sitä etteikö salaatit, marjat, hedelmät, kanat, kalat ja pähkinät olisi tärkeää pitää ruokavaliossa. Varmasti on, mutta pitää oppia myös soveltamaan.
Elämä ei ole tarkoitettu rutiiniksi.
maanantai 20. tammikuuta 2014
Hei tää ois pienempi tänään kuin joulukuussa
Otin mitat tänä aamuna!
Vyötärö -4 cm ( 86 - 82)
Navanympärys - 6 cm (99-92)
Lantio -3 (113-110)
Paino -4,8 kg (86,9-82,1)
No HUH HAH HEI!!!!! Olipa hyvät valkosuklaatuorejuustowienernougatkakut viikonloppuna kun painokin tipahti pe ja ma välillä 0,3 grammaa.
Jutan superdieetti omana versiona puree. Mulla on siis muutoin Jutan dieetti, mutta syön värillisiä vihenneksia, en syö lisäravinteita, unohdan edelleen syödä välipalan, osan rahkosta korvaan valion PRofilrahkoilla. Päivällisen proteiini saattaa sisältää kastiketta, kermaa, ketsuppia yms, koska syön samaa ruokaa silloin kun perheeni. Lihassa on kuitenkin rasvaa alle 10%. Lisäksi syön pari kertaa viikossa työn puitteissa lounaita ravintolassa ja viikonloppuna herkuttelin em. kakulla.
Vyötärö -4 cm ( 86 - 82)
Navanympärys - 6 cm (99-92)
Lantio -3 (113-110)
Paino -4,8 kg (86,9-82,1)
No HUH HAH HEI!!!!! Olipa hyvät valkosuklaatuorejuustowienernougatkakut viikonloppuna kun painokin tipahti pe ja ma välillä 0,3 grammaa.
Jutan superdieetti omana versiona puree. Mulla on siis muutoin Jutan dieetti, mutta syön värillisiä vihenneksia, en syö lisäravinteita, unohdan edelleen syödä välipalan, osan rahkosta korvaan valion PRofilrahkoilla. Päivällisen proteiini saattaa sisältää kastiketta, kermaa, ketsuppia yms, koska syön samaa ruokaa silloin kun perheeni. Lihassa on kuitenkin rasvaa alle 10%. Lisäksi syön pari kertaa viikossa työn puitteissa lounaita ravintolassa ja viikonloppuna herkuttelin em. kakulla.
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Hyvä olo herkkuja syömällä
Ensimmäinen "asennetesti" on takana. Vierähti viikonloppu rakkaiden ystävien kanssa. Oli teatteria, ravintolasyömistä, illanviettoa. Kaikki elementit repsahtaa. Hyvässä seurassa. Mitä se haittaa? Voihan sitä nyt vähän ottaa?
Vaan en ottanut pisaraakaan. Otin kyllä ruokalistalta kaikkea hyvää alkuruoasta jälkiruokaan. Pyrin valitsemaan ruoat huolella. Todennäköisesti kaloreita tuli hurjasti liikaa, mutta aamulla oli paino tismalleen sama kuin edellisenä päivänä.
Valmistauduin ravintolailtaan siten, että jätin Jutan välipalan välistä. Söin hieman pienemmän lounaan. Päivällinen olikin sitten taivaallista. Aivan taivaallista.
Vuohenjuustosalaatti. Vuohenjuusto käsittämättömän ihanaa ja kaloripitoista
Pääruokana kermaista sienikastiketta. Vaikutti pääruoalta, koska se kruunasi kalorit lautasellani. Muutoin siinä oli ohrasuurimoita, juureksia ja kasviskääryleitä. Eli hyvä setti. Marjajäähdykkeeseen sorruin jälkiruoaksi.
Listaan ruokia, nautin vieläkin mausta suussani. Seura oli mitä parhainta. Ihana lauantai-ilta. Ei edes tuntunut siltä, että dieetti olisi mennyt pilalle, kun kruunasin makunautintoni kaverini tuomalla valkosuklaa kakulla. Otin vain pienen palasen ja oli joka kalorin arvoinen.
Kaikesta diettiin sopimattomasta syömisestä huolimatta olen omasta mielestäni onnistunut viikonlopun osalta. Söin kyllä, mutta en ahminut, en juonut, en napostellut, en ottanut rasvaisinta ja kermaisinta ruokaa, en ylensyönyt.
Normaalisti olisi viikonloppuna tullut valittua kermainen savuporokeitto, pääruoan lisukkeena olisi ollut valkosipulikermaperunat, jälkiruokana olisi ollut Irish Coffee. Ruoka olisi syöty alkujuomien, punaviinien kera. Illan olisin ryystänyt olutta. Tuorejuustokakkua olisin vetänyt viisinkertaisen määrän nyt ottamaani makupalaan verranttuna. Iltapalaksi olisin salaatin sijaan ottanut monen monta leipää juustolla ja pikkelsillä. Yömyssynä olisi mennyt krapulan etukäteistorjunnan nimissä lähes litra maitoa.
Eli ottaen huomioon nauttimattajättämäni kalorit, tunnen oloni voittajaksi. Selviytyjäksi. Onnistujaksi. Tunnen että mistään en jäänyt paitsi. Kaikkea sain ja yllin kyllin.
Enkä minä sittenkin pystyn tähän.
Vaan en ottanut pisaraakaan. Otin kyllä ruokalistalta kaikkea hyvää alkuruoasta jälkiruokaan. Pyrin valitsemaan ruoat huolella. Todennäköisesti kaloreita tuli hurjasti liikaa, mutta aamulla oli paino tismalleen sama kuin edellisenä päivänä.
Valmistauduin ravintolailtaan siten, että jätin Jutan välipalan välistä. Söin hieman pienemmän lounaan. Päivällinen olikin sitten taivaallista. Aivan taivaallista.
Vuohenjuustosalaatti. Vuohenjuusto käsittämättömän ihanaa ja kaloripitoista
Pääruokana kermaista sienikastiketta. Vaikutti pääruoalta, koska se kruunasi kalorit lautasellani. Muutoin siinä oli ohrasuurimoita, juureksia ja kasviskääryleitä. Eli hyvä setti. Marjajäähdykkeeseen sorruin jälkiruoaksi.
Listaan ruokia, nautin vieläkin mausta suussani. Seura oli mitä parhainta. Ihana lauantai-ilta. Ei edes tuntunut siltä, että dieetti olisi mennyt pilalle, kun kruunasin makunautintoni kaverini tuomalla valkosuklaa kakulla. Otin vain pienen palasen ja oli joka kalorin arvoinen.
Kaikesta diettiin sopimattomasta syömisestä huolimatta olen omasta mielestäni onnistunut viikonlopun osalta. Söin kyllä, mutta en ahminut, en juonut, en napostellut, en ottanut rasvaisinta ja kermaisinta ruokaa, en ylensyönyt.
Normaalisti olisi viikonloppuna tullut valittua kermainen savuporokeitto, pääruoan lisukkeena olisi ollut valkosipulikermaperunat, jälkiruokana olisi ollut Irish Coffee. Ruoka olisi syöty alkujuomien, punaviinien kera. Illan olisin ryystänyt olutta. Tuorejuustokakkua olisin vetänyt viisinkertaisen määrän nyt ottamaani makupalaan verranttuna. Iltapalaksi olisin salaatin sijaan ottanut monen monta leipää juustolla ja pikkelsillä. Yömyssynä olisi mennyt krapulan etukäteistorjunnan nimissä lähes litra maitoa.
Eli ottaen huomioon nauttimattajättämäni kalorit, tunnen oloni voittajaksi. Selviytyjäksi. Onnistujaksi. Tunnen että mistään en jäänyt paitsi. Kaikkea sain ja yllin kyllin.
Enkä minä sittenkin pystyn tähän.
perjantai 17. tammikuuta 2014
Syöminen on ihan liian vaikeaa, jotta voisi onnistua
Nyt on hajanaiset mietteet. Tajusin eilen, että jos haluan
a) laihtua
b) pysyä tavoitepainossani,
niin minun lounas ei tästä enää ikinä muuksi kummene. Ei ikinä.
Lounas tulee pitämään sisällään salaattia niin paljon kun lautaselle mahtuu ja jokin proteiiniköntsä kaveriksi. Kalaa, kanaa tai lihaa.
Lounas ei voi sisältää kermapottua, pastaa, rasvaisia kastikkeita, kermalla kevennettyjä laatikoita. Ei mitään.
Tajusin myös, että aamupalanikaan ei tästä hirveästi kehity. Rahkan kaveriksi tulee todennäköisesti leipä lisättynä jollain kevytjuustolla.
Päivällinen voi hieman parantua. Mukana enemmän pottua, riisiä, pastaa. Kastikkeet, laatikkoruoat yms ovat sallittuja.
Iltapalanikaan ei tästä juurkaan ikinä enää kummene. Pari leipää ja kaakao voi silloin tällöin piristää ja antaa vaihtelua rahkamehukeittomarjamössöön.
Olen vähän epävarma mitä haluan.
Haluanko tätä?
Pystynkö edes siihen, että ruokavalioni on nykyisenkaltainen koko loppuelämäni. Pystynkö siihen, että minulle riittää "yksi herkuttelupäivä"
Tai oikeammin kysymys kuuluu haluanko sitä?
Olen todella joko tai ihminen. Kaikki tai ei mitään. Kohtuullisuus on todella vaikeaa ja vierasta.
Eilen lenkilllä ollessani sanoin miehelleni, että minulla on kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta.
Jos laihdun ja pyrin pitämään tavoitepainoni, tuntuu siltä, että koko loppuelämäni on yhtä kieltäytymistä, kuljottamista, mielipahavalintoja ja "mautonta" elämää. Yksi suklaapalanen päivässä, tai pulla viikossa ei tunnu minusta riittävältä.
Toinen vaihtoehto on, että hyväksyn sen, että lihon koko loppuelämäni. Joka vuosi muutaman kilon. Hautaan saakka. Tällöin saan kuitenkin herkutella ja syödä vapaasti niitä ruokia ja niin paljon eri ruokia kun tuntuu hyvältä. Ei tarvitse kokoajan kieltäytyä. Kysymys kuuluu, että kuinka kurjaa elämäni sitten on. Pystynkö tilanteen hyväksymään?
Minun kurjalle ololleni on diagnoosikin. Luin jokin aika sitten kirjan tunnelukoista ja niiden vaikutuksesta omiin tunteisiin. Minulla oli vahvana tunnelukkona riittämätön itsekontrolli.
Yleisesti ottaen se tarkoittaa sitä että (osittainen lainaus tekstistä) : Olet impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, koska mieleesi tulee toimintayllykkeitä ja haluaisit tehdä jotain muuta. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen Sinun voi olla vaikea ilmaista vihaasi rakentavasti, vaan se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä. Itsekurin ja rajojen puute johtaa helposti riippuvuuksiin: juomiseen, tupakointiin, ylensyöntiin, seksiriippuvuuteen, nettiriippuvuuteen tai muuhun ongelmakäyttäytymiseen. Aloitat hankkeita hetken mielijohteesta, mutta hankkeet jäävät usein puolitiehen, ja niitä useita menossa yhtä aikaa.
Minun osalta tämä tarkoittaa sitä, että itsekuria on kovin vaikea ylläpitää,jos tietää että kyseessä on loppuelmän projekti. Nyt tällainen kuusi viikkoahan menee heittämällä. Mutta mitä sitten tapahtuu. Miten osaan olla syömättä liikaa? En koe että minulla on mitään riippuvuuksia, ainakaan noita listassa mainittuja, mutta itsekuri puuttuu ja kärsimättömyys tehdä asioita pitkäjänteisesti. Lisäksi en halua että minun pitää KIELTÄYTYÄ koko ajan. Pääsääntöisesti kieltäytyä kokoajan....Yksi tavoitehan minulla oli että 80 % syömisestä on oikeaa ja hyvää syömistä ja 20 % saa päivistä lipsuilla. Minä taidan haluta lipsuilla joka päivä.....
Tein myös hesarin testin laihdutustietämyksestä. Tiesin vain puolet. Surullisen järkyttävä tieto oli, että 70 kiloinen ihminen lihoo 5 kiloa vuodessa, jos joka päivä syö 100 kaloria enemmän kuin mikä on päivän tarve. Tämä on herkuilla mitattuna 1 ruisleipä, jonka päällä on juustosiivu ja hieman voileipäpikkelsiä. Yksi leipä päivässä liikaa lihottaa 5 kiloa vuodessa. 70 kiloa painavaa laiheliiniä.
Pienet on marginaalit, jos haluaa pysyä saavuttamassan painossa.
Miksi tämän syömisen pitää olla näin vaikeaa?
a) laihtua
b) pysyä tavoitepainossani,
niin minun lounas ei tästä enää ikinä muuksi kummene. Ei ikinä.
Lounas tulee pitämään sisällään salaattia niin paljon kun lautaselle mahtuu ja jokin proteiiniköntsä kaveriksi. Kalaa, kanaa tai lihaa.
Lounas ei voi sisältää kermapottua, pastaa, rasvaisia kastikkeita, kermalla kevennettyjä laatikoita. Ei mitään.
Tajusin myös, että aamupalanikaan ei tästä hirveästi kehity. Rahkan kaveriksi tulee todennäköisesti leipä lisättynä jollain kevytjuustolla.
Päivällinen voi hieman parantua. Mukana enemmän pottua, riisiä, pastaa. Kastikkeet, laatikkoruoat yms ovat sallittuja.
Iltapalanikaan ei tästä juurkaan ikinä enää kummene. Pari leipää ja kaakao voi silloin tällöin piristää ja antaa vaihtelua rahkamehukeittomarjamössöön.
Olen vähän epävarma mitä haluan.
Haluanko tätä?
Pystynkö edes siihen, että ruokavalioni on nykyisenkaltainen koko loppuelämäni. Pystynkö siihen, että minulle riittää "yksi herkuttelupäivä"
Tai oikeammin kysymys kuuluu haluanko sitä?
Olen todella joko tai ihminen. Kaikki tai ei mitään. Kohtuullisuus on todella vaikeaa ja vierasta.
Eilen lenkilllä ollessani sanoin miehelleni, että minulla on kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta.
Jos laihdun ja pyrin pitämään tavoitepainoni, tuntuu siltä, että koko loppuelämäni on yhtä kieltäytymistä, kuljottamista, mielipahavalintoja ja "mautonta" elämää. Yksi suklaapalanen päivässä, tai pulla viikossa ei tunnu minusta riittävältä.
Toinen vaihtoehto on, että hyväksyn sen, että lihon koko loppuelämäni. Joka vuosi muutaman kilon. Hautaan saakka. Tällöin saan kuitenkin herkutella ja syödä vapaasti niitä ruokia ja niin paljon eri ruokia kun tuntuu hyvältä. Ei tarvitse kokoajan kieltäytyä. Kysymys kuuluu, että kuinka kurjaa elämäni sitten on. Pystynkö tilanteen hyväksymään?
Minun kurjalle ololleni on diagnoosikin. Luin jokin aika sitten kirjan tunnelukoista ja niiden vaikutuksesta omiin tunteisiin. Minulla oli vahvana tunnelukkona riittämätön itsekontrolli.
Yleisesti ottaen se tarkoittaa sitä että (osittainen lainaus tekstistä) : Olet impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, koska mieleesi tulee toimintayllykkeitä ja haluaisit tehdä jotain muuta. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen Sinun voi olla vaikea ilmaista vihaasi rakentavasti, vaan se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä. Itsekurin ja rajojen puute johtaa helposti riippuvuuksiin: juomiseen, tupakointiin, ylensyöntiin, seksiriippuvuuteen, nettiriippuvuuteen tai muuhun ongelmakäyttäytymiseen. Aloitat hankkeita hetken mielijohteesta, mutta hankkeet jäävät usein puolitiehen, ja niitä useita menossa yhtä aikaa.
Minun osalta tämä tarkoittaa sitä, että itsekuria on kovin vaikea ylläpitää,jos tietää että kyseessä on loppuelmän projekti. Nyt tällainen kuusi viikkoahan menee heittämällä. Mutta mitä sitten tapahtuu. Miten osaan olla syömättä liikaa? En koe että minulla on mitään riippuvuuksia, ainakaan noita listassa mainittuja, mutta itsekuri puuttuu ja kärsimättömyys tehdä asioita pitkäjänteisesti. Lisäksi en halua että minun pitää KIELTÄYTYÄ koko ajan. Pääsääntöisesti kieltäytyä kokoajan....Yksi tavoitehan minulla oli että 80 % syömisestä on oikeaa ja hyvää syömistä ja 20 % saa päivistä lipsuilla. Minä taidan haluta lipsuilla joka päivä.....
Tein myös hesarin testin laihdutustietämyksestä. Tiesin vain puolet. Surullisen järkyttävä tieto oli, että 70 kiloinen ihminen lihoo 5 kiloa vuodessa, jos joka päivä syö 100 kaloria enemmän kuin mikä on päivän tarve. Tämä on herkuilla mitattuna 1 ruisleipä, jonka päällä on juustosiivu ja hieman voileipäpikkelsiä. Yksi leipä päivässä liikaa lihottaa 5 kiloa vuodessa. 70 kiloa painavaa laiheliiniä.
Pienet on marginaalit, jos haluaa pysyä saavuttamassan painossa.
Miksi tämän syömisen pitää olla näin vaikeaa?
tiistai 14. tammikuuta 2014
Tomaatti on pahaa
Ylitin tänään itseni. Itseasiassa oikeastaan tein sen eilen. Tajusin illalla, että tänään en ennätä kotiin ennen iltarientoja ja joukkueen talkoita, joten minun täytyy tehdä ruoat valmiiksi.
Olen nyt sitten hienosti syönyt asianmukaiset salaattiannokseni täällä työpöydän ääressä ja lähden kohta seuraavan sorvin äärelle.
Painon tippuminen on hidastunut. Ihan niin kuin asiaan kuuluu. Kaikesta huolimatta tilanne on nyt hyvä ja voin olla tyytyväinen omaan vuoden alkuuni.
Jutan dieetti on ihan ok, takaraivossa jyskyttää kokoajan ruoka-aikojen opettelu. Välipala on unohtunut lähes joka päivä. Olen tajunnut lounaalla, että mukana on myös läjä pähkinöitä. No ne ovat sievästi täydentäneet lounastani. Tarvitsee myös pitkään jatkunutta harjoittelua, että tajuan valmistella seuraavan päivän ruoat etukäteen. Salaatin teko joka ilta tuntuu vaivalloiselta. En tiedä mistä syystä. Vesi roiskuu, roskaa syntyy, suojakuoret levittäytyy koko leikkuualueelle, pese, kuori, viipaloi, revi, leikkaa, punnitse, siivoa jäljet. Haaveilen isosta keittiöstä jossa on isot tasopinnat missä touhuta. Nyt on leikkuulaudan kokoinen tila ja sekin ahistaa.
Kaikki vaatii opettelua. Onneksi kuitenkin pidän salaateista ja vihanneksista. Ettei tarvitse salaatin syömistä sentään opetella. Ainoa paskan makuinen hedelmä on tomaatti. En muista milloin olisin kaupasta löytänyt maukkaita ja hyvänmakuisia tomaatteja. Yleensä ovat happamankitkeränmauttomia.
Tänään en treenaa enkä pääse koiran kanssa lenkille. Sen sijaan maistelen lasten harrastusten mukanaan tuomista vanhempien talkootyöniloista.
Olen nyt sitten hienosti syönyt asianmukaiset salaattiannokseni täällä työpöydän ääressä ja lähden kohta seuraavan sorvin äärelle.
Painon tippuminen on hidastunut. Ihan niin kuin asiaan kuuluu. Kaikesta huolimatta tilanne on nyt hyvä ja voin olla tyytyväinen omaan vuoden alkuuni.
Jutan dieetti on ihan ok, takaraivossa jyskyttää kokoajan ruoka-aikojen opettelu. Välipala on unohtunut lähes joka päivä. Olen tajunnut lounaalla, että mukana on myös läjä pähkinöitä. No ne ovat sievästi täydentäneet lounastani. Tarvitsee myös pitkään jatkunutta harjoittelua, että tajuan valmistella seuraavan päivän ruoat etukäteen. Salaatin teko joka ilta tuntuu vaivalloiselta. En tiedä mistä syystä. Vesi roiskuu, roskaa syntyy, suojakuoret levittäytyy koko leikkuualueelle, pese, kuori, viipaloi, revi, leikkaa, punnitse, siivoa jäljet. Haaveilen isosta keittiöstä jossa on isot tasopinnat missä touhuta. Nyt on leikkuulaudan kokoinen tila ja sekin ahistaa.
Kaikki vaatii opettelua. Onneksi kuitenkin pidän salaateista ja vihanneksista. Ettei tarvitse salaatin syömistä sentään opetella. Ainoa paskan makuinen hedelmä on tomaatti. En muista milloin olisin kaupasta löytänyt maukkaita ja hyvänmakuisia tomaatteja. Yleensä ovat happamankitkeränmauttomia.
Tänään en treenaa enkä pääse koiran kanssa lenkille. Sen sijaan maistelen lasten harrastusten mukanaan tuomista vanhempien talkootyöniloista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)