Turhautumista, ahdistusta, epäuskoa, raivoa. Näistä tunteista on tämä päivä tehty. Olin tehnyt päätöksen, että tänään katson saanko pitkään mielenpäällä roikkuneen eMBA tutkielmani alulle. En ole keksinyt kuukausiin mitään, mikä inspiroisi ja motivoisi minua tekemään tutkintoni loppuun. Osaksi syynä oli masentava viime syksy. Tuolloin homma olisi pitänyt hoitaa. Tuolloin asiaan liittyvä varsinainen tutkimus tehtiin ja tuolloin olisi minunkin pitänyt saada oma osuuteni tehtyä.
En saanut.
Jotenkin en ole niitä tittelinkipeitä ihmisiä, joiden pitää sähköpostinsa allekirjoituksen perään saada luetella kaikki mahdolliset ja melkein mahdolliset tutkinnot ja nimikkeet. Ei innosta. Minulle riittää kyllä ihan oma työnimikkeeni.
Tittelistä en siis kiksejä saanut.
Tutkintopaperi sinällään. No joo, ihan ok, mutta alan olla siinä iässä ja siinä asemassa, että tutkintopaperilla ei tulevaisuuttan ratkaista. Muut meriitit on jo kerätty.
Itsekunnioistus? Hmmm. nyt alkaa jo polttaa. Raivostuttaa ajatella, että en muka jaksaisi tätä asiaa hoitaa kunnialliseen loppuun.
Velvollisuuden tunto? Nyt tuntuu vielä kuumemmalta. En ole ihminen joka jättää jonkin tekemättä tai hoitamatta, jos on johonkin ryhtynyt.
Näistä aineksista on sitten kasattu päätös. Tänä viikonloppuna laitetaan lopputyö alulle ja tehdään tuloksena niin tyylipuhdas rimanalitus kuin se vain on teknisesti mahdollista. Tahtoo sanoa, että nyt ei tavoitella nelosta tai viitosta lopputyöstä. Kakkonen on ihan fine!
Muunlaiseen lopputulokseen ei minusta edes velvollisuudentunnon voimalla voi päästä.
Paha mieli on kuitenkin ollut ja aamupäivällä jo paiskasin lähes tietokoneen seinään. Tekniikka tökki, exeltilastot olivatkin sellaisia, että en osannut niistä tehdä kaavoja, kaikilla oli minulle asiaa, talossa meuhkattiin ja meluttiin. Mikään ei onnistunut.
Onneksi sain itseni revittyä tähän hommaan kuitenkin kaiken alkukankeuden ja vaikeuksien jälkeen ja nyt homma on jo jollain mallilla. Tulokset on lähes purettu. Huomenna kirjoittelen johtopäätökset. Sitten etsin epätoivoisesti jostain sen verran lähdeviittauksia työhöni, että sen voi eteenpäin laittaa tarkistettavaksi.
Kolme viikkoa olen itselleni antanut aikaa. En yhtään enempää. Katsotaan mitä tapahtuu.
Ruokapuoli on hallinnassa kaikki on mennyt tänään pilkulleen Jutan superdieetin sävelin. Vaikkakin ensimmäistä kertaa koko vuonna minulla tekee oikeasti mieli ihan raivona viiniä, olutta, suklaata ja pullaa. Voisin revetä vaikka heti.
Saa nähdä mitä tapahtuu kun ilta tulee....sanonko miehelleni, että mitä jäbä duunaa ja että nyt mie romahan....sitten pullo auki poks ja känni päälle.
Saa nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti