lauantai 4. tammikuuta 2014

Rosmariinipunajuuret ja hyvä olo

Elämä vain näyttää niin erilaiselta kun on saanut kunnian nukkua koko yön. Maailma on ihan erilainen. Pää tuntuu keveämmältä, mieli tosi paljon keveämmältä, nyt jaksaa, ajattelin heti aamusta.

Painokin oli tipahtanut. Nyt miinus on 2 kiloa. Kyllä joulun turvotukset ovat pikkuhiljaa poissa ja alkaa varsinainen laihduttaminen. Painon tiputtaminen ei ole ollut mitään rakettitiedettä.
Aamulla profin rahka.
Päivällä nutrilet hunger control.
Välipalana omena.
Päivällinen joka päivä ollut erilainen.

Itsetehty, puhtaat raaka-aineet, kanaa, vähärasvaista jauhelihaa ja kalaa. Olen laskenut että päivällinen on ollut suurinpiirtein 500-700 kaloria.

Olen tehnyt pirkkakeittiön ohjeita. Ajatuksena on ollut tyhjentää kaappia joulun ruoista, käyttämällä sinne jääneitä "erikoisuuksia" Tänään kyytiä saivat punajuuret. Tein kapris-sipulijauhelihapihvejä ja kaveriksi rosmariini-suolaöljyseos punajuuria. Eilen valmistin kanaa uunissa kevyt kermassa haudutettua lisättynä lopulla kaapistä löytyneellä aurajuustolla ja säilykepersikoita, toissapäivänä tein moussakaa.

Minusta mukavia ja herkullisia ruokia. Laittaminenkin on ollut kivaa, koska sai kokeilla jotain uutta. Huomenna päästään eroon meidän klemntiineistä, fetajuustosta ja paprikasta.

Ihan illalla syön vielä ruisleivän juustolla ja suolakurkulla kaverina iso motti kaakaota.


Kävin lisäksi joulualessa. Viime vuonna en käynyt. Olin niin varma omasta onnistumisestani laihdutuksessa, että en vaivautunut alennusmyynteihin. Miksi ostaa vaatteita kun ne kohta ovat liian isoja? Nyt on vähän realismia matkassa. Ei ollut mukava huomat maaliskuussa, että tarvitsen vaatteita ja edullisia ei löydy mistään. Alennusmyyntien kivat vaatteet piristivät mieltäni.
Nyt on parit housut ja 4 paitaa. Lisäksi ostin isojen naisten liikkeestä ihanan oloasun. En ole ehkä seksikkäin ja hehkein, mutta ihanan pehmeän luumuisen veluurisen lämpöinen kotiasu on jokanaisen perusvaate!

Illan ohjelmassa on vielä kotijumppa ja isännän pakotan imuroimaan. 


Tämä on ehkä tylsä päivitys, mutta olen sitä mieltä että tällaisia päiviä saisi elämässäni olla enemmän!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti