Tänään kävin työlounaalla vieraani kanssa. Tyylikäs herrasmies Turun seudulta. Söin itse salaattia ja paistettua haukea. Mies täytti lautaselleen vielä pottumuusit ja muutamia pienia alkupaloja.
Salaatin kanssa minusta näytti siltä,, että meillä on kuitenkin suurinpiirtein saman verran ruokaa lautasella.
Meni 5 minuuttia ja olin syönyt lautaseni tyhjäksi. Herrasmies vastapäätä oli ottanut pari ensimmäistä suupalaa. Odottelin 30 minuuttia ja hänenkin lautanen oli tyhjä.
Kaksi asiaa tuli mieleen.
1) Hävetti helevetisti. Miten voinkin olla tuollainen hotkija? En ihan oikeasti osaa syödä hitaasti ja nautiskellen. Hotkasen ruoan. Tuosta noin vain. Näin siinä käy. VAIKKA YRITÄN ITSE KAIKIN TAVOIN HIDASTAA SYÖMISVAUHTIANI. En helevetti vie vain pysy noin hitaassa moodissa ruokaa syömään. Minä ainakin inhoan kylmää ruokaa. Kalapihvit olivat minusta valmiiksi haaleita, ja senkin vuoksi kuitenkin söin ripeästi että saisin pihvit lämpiminä suuhuni, kuten on tarkoitettu. Mutta se tunne kun odottelet puoli tuntia että toinenkin saa lautasensa tyhjäksi oli minulle piinaa. Helevetinmoista piinaa
2) Onkohan yksi syy minun läskeihini nimen omaan hotkiminen. Olen kiinnittänyt asiaan aiemminkin huomiota. Kun laiheliinit saavat jäätelön kestämään ikuisuuden, niin minulle siitä on tullut pari suupalaa. Kun laiheliinit syövät keksiä. Tätä teidän kaikkien muidenkin lihavien kannattaa katsoa ja tarkkailla. Nimittäin, kun laiheliinit syövät keksiä, niin siitä pystyy puraisemaan ja haukkaamaan 10 kertaa. Näin se on, dominokeksistä riittää laihalle purtaavaa kymmeneksi kertaa. Minulla taitaa normaali määrä jäädä kahteen. Jos oikein koetan ottaa pieniä palasia, niin saa nyt keksistä ehkä sen kolmekin puraisun..
Minä läski hotkin.
Niin se on.
Minä läski hotkin myös. Tosin mulla se on myös opittu tapa - jo koulussa piti hotkia että seuraavat mahtu syömään, ja nyt töissäkin pitää hotkia, koska tauko on niin lyhyt. Mikäs tässä opetellessa syömään vähän hitaammin kun on tuota elopainoa mitä pudottaa.
VastaaPoista