Välillä tulee näitä epäuskon päiviä. Päiviä, jolloin haluaisin löydä kaiken läskiksi. Tai siis vain yksinkertaisesti jäädä läskiksi. Tekee mieli suklaata, pullaa, maissilastuja guagamolen kanssa, kermaperunoita. Tekee mieli laittaa kunnolla voileipäpikkelssiä ruisleivän päälle. Sitten tekee mieli salmiakkia, jäätelöä. Voisin syödä myös jotain tosi rasvaista ja suolaista. Esimerkiksi viime vuonna kun söin vielä riistaa, niin suosikki pitsani oli poro,aurajuusto,punasipuli, valkosipuli ja oliivipitsa.
Niin kaikkea tuota olen periaatteessa kyllä syönyt, mutta määrät ovat olleet minimaalisia. Nyt tekisi mieli AHMIA. Haluaisin ahdistavan ja turvottavan ja pahaa oloa tuottavan ähkyn. Tunteen, että suklaa tulee ihosta läpi, jos vielä yhdenkin ottaisi. Haluaisin syödä surutta, miettimättä, laskematta, puntaroimatta, mittaamatta ja pohtimatta yhtään mitään. Haluaisin vain estottoamsti ahmia.
Näitä hetkiä on tämän tästä. Tuntuu, että jäisin jostain paitsi!!! Tuntuu kuin ruokailu jäisi kesken. PItää heti lopettaa, kun vasta on päässyt hyvään alkuun. Olen oppinut ahmimaan liikaa, liian paljon ja saan väärässä kohtaa tunteen syömisen osalta, että nyt riittää. Saan sen aivan liian myöhään.
Olo että jää jostain paitsi, tulee siitä huolimatta että en minä ole ollut nälkäinen käytännössä hetkeäkään. Ainoastaan, jos on ruokailu venynyt hieman itsestä johtumattomista syistä hieman liian pitkäksi. Olen vain kertakaikkiaan opettanut itseni syömään liikaa ja liian paljon.
Kun vain pääsisin tästä tunteesta irti, että jään jostain paitsi. Minä en kertakaikkiaan jää paitsi. Minä syön tosi normaalisti. Olen laskeskellut suurinpiirtein kaloreitani ja niitä 1800 kalorin pintaan. Konttorirotan perustarve.
Muistan että minulla oli tämä sama tunne kun lopetin tupakan polton. Aluksi pahimmat vieroitusoireet tulivat juuri siitä, että jään jostain paitsi. Ruokahetki kun täydellistyi ruokasavuilla. Kahvin krunasi tupakka. Työn ja tekemisen tauottivat rauhoittavat hermosavut. Päivän käynnisti mukavasti raikasilma ja aamun ensimmäinen ja mitäpä sitä voisi päivältä enempää odottaa kuin rentouttavat iltasavut ennen nukkumaan menoa. Niin silloinkin, kun näistä hetkistä luovuin oli minulla pitkään tunne, että jään jostain paitsi.
Nyt pitäisi saada oma pää kuntoon ja ymmärrys itselle siitä, että ihminen ei jää mistään paitsi, kun se syö vain sen mitä kuluttaakin.Varsinkin kun minun dieetissäni ei todellakaan ole mitään rajoitteita. Ei tarvitsen vältellä hedelmiä, leipää, pullaa, väärän värisiä kasviksia, karkkiakin olen syönyt.
Vaikeaa on, kyseessä on korvien välissä oleva vika, jota pitää sinnikkäästi vain korjata..
Koetan tsempata itseäni. Puntari näyttää reilusti kaksi kiloa vähemmän kuin tammikuun alussa. Haaveilen normaalipainosta. Teen hassuja taskulaskinharjoituksia, joissa nautiskellen vähennän aina 2 kiloa/kuukausi painostani ja yllätys yllätys olisin syyskuussa täysin normaalipainoinen. Taskulaskinmatematiikka on paljon helpompaa kuin käytännön toteutus. Huoh
Tiedän tunteen kun tekee mieli eikä olevinaan saa tarpeeksi. Vaikka en tunnusta omaavani mitään varsinaista syömishäiriötä, niin nyt kolme viikkoa syömisiäni vahtineena, haluaisin syödä itseni ähkyyn. Vaan en voi, koska olen päättänyt laihtua ja mahalaukkuni on aika pienentyä. Rasvaista ruokaa ja herkkuja on kuitenkin ikävä. Olisi kyllä tosi kätevää, jos laihdutus menisi tasaisesti ja ongelmitta.
VastaaPoistaNiin tuttu tunne! Ja minä en edes varsinaisesti laihduta, yritän vain opetella syömään kohtuullisen järkevästi ja säännöllisesti. Välillä vaan tulee niitä vaikeampia hetkiä.
VastaaPoista