tiistai 6. tammikuuta 2015

Väsynyt yösyöppö

Viime yönä mietin taas kerran mikä minua vaivaa. Olenko kuuhullu, hirvittääkö lähteä takaisin töihin, olenko masentunut, kärsinkö vain tilapäisesta unettomuudesta, mikä minussa on pielessä. Kolmas uneton yö.

Uni ei tullut millään. Kolmelta menin syömään. Näinhän siinä käy. AINA. Parhaaksi kokemani unilääke on isomotti kaakaota ja ruisleipä. Tällä kertaa söin tosin itsetekemäni sämpylän. Kaloreita siinä on miljoona. Tosin terveellisiä kaikki.  Varmaan ennen viittä jo nukahdin. Kello soi parin tunnin päästä. Oli aika lähteä tekemään pojalleni aamupalaa.

Olen kuin nukkuneen rukous. Koetan silti jaksaa. Kävin -23 asteen pikkupakkasessa taas lenkillä reilut puolituntia. Tein kuvassa näkyvän lounaan itselleni. Hyvää siinä on ainoastaan ihana grillattu vuohenjuusto paantoleivän päällä. Muut tykötarpeet nakkasin lautaselle siksi että niitä rehuja on vain syötävä jos meinaa jotain saada aikaiseksi. PIrkan tumma balsamicokastike pelastaa aina kun pitää noita rehuja vetää naamaan. On todella hyvää.

Huomenna alkaa työt. Tavallaan odotan ja tavallaan pelkään kauheasti. Kestääkö selkä? Saanko nukuttua? Riittääkö voimat?

Minua kuvaa tällä hetkellä parhaiten sanonta väsynyt yösyöppö!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti